Birthday girl

Lauantai-iltana juhlittiin Jennin synttäreitä. Pöytävaraus oli vetämässä da Umbertoon. Katuja kulkiessa silmään osui miellyttävän näköinen italialainen kippola korkkarietäisyydellä hotellista. Edullinen punaviini kannusti lukemaan menun ovessa. Hain hyväksynnän synttäritytöltä.

Alfredo kantoi pöytään pullon Proseccoa alkumaljaa varten. En vaivautunut menua avaamaan. Pyysin saada Pre-fix dinnerin ja riittävästi viiniä. Outi kiitti italiaksi ja tarjoilu muuttui leikkisäksi heti alusta.

Scarlatto oli da Umbertoa paljon mutkattomampi ja lämmin tunnelmalta. Tuntui sopivalta istua perheateriaa sopivan intiimissä salissa ilman suurempia odotuksia.

                             

Ruoka oli hyvää, ei todellakaan fiiniä, mutta odottaako sitä joku italialaiselta safkalta. Monesti paremmissa ravintoloissa ammattitauti iskee päälle ja lautaselta etsii pelkästään virheitä. Italilaisten raflojen paras puoli on suoraviivaisuus. Lautasella on kasa mämmiä ja sillä selvä. Usein ruoka on silloin vielä lämmintä, proteiini sopivan kypsää ja sitä on paljon.

                            

”Valitettavasti semifreddo on nyt loppu. Meillä on kuitenkin tiramisua.”

Hymyilin.

”Se ei varmaan ole ainakaan meidän synttärisankarille ongelma.”

 Jenni taputti käsiään.

Hetken kuluttua trio rasvaletti purjehti pöydän ympärille. Jennille lässähti eteen ”Happy birthday” koristeltu kynttilällinen tiramisu.

”Happy birthday to you. Happy birthday to you. Happy birthday dear, bella. Happy birthday to you!"

Jennin kasvot punoittivat kuin punaviini lasissa.

Raikuvat aplodit ravintolan henkilökunnalta ja muilta asiakkailta pakottivat hymyn kasvoille.

Dinnerin jälkeen suoritettiin jalansiirtyminen viereiseen Rum House -ravintolaan. Sisään astuessa pianisti oli päässyt jo hyvään vauhtiin. Paikka lemusi testosteronille. Kävin hakemassa paukut. Istuttiin alas aivan live trion viereen. Vilkaisin kitaristia, joka olisi ulkonäön perusteella voinut soittaa Rolling Stonesissa. Pianisti oli nuorempi kaveri. ”Jerry lee Lewis, is that you?” ajattelin.

Tanssilattialle purjehti seniori amerikkalainen mies. Kaveri tanssitti lähimaaston kaikki tytöt, halusivat nämä tai eivät. Viini oli tehnyt tehtävänsä ja tunnelma oli katossa. Ikäväkseni huomasin juodun määrän alkavan painua pään lisäksi myös alavatsaan. Seuralaisen menetyksen pelossa en uskaltanut lähteä miestenhuoneeseen Casanovan hallitessa tanssilattiaa. Pari kierrosta myöhemmin tiesin paikan olevan, live musiikin lisäksi, tunnettu myös hinnoistaan. Keittäjän kukkarosta takaisin tuijotti matti. Ehdotin, että peijaiset siirrettäisiin hotellihuoneeseen. Kellään ei ollut mitään sitä vastaan. Jetlagi painoi vielä päälle.