If I can make it there, I'll make it anywhere.

 Maanantaiaamu näyttäytyi harmaana. Sääennuste oli luvannut vesisadetta koko päivälle. Kuntosalilta palatessa pysähdyin respassa toimittamaan asioita. Koko ala-aula oli täynnä ”Slippery” –kylttejä. Amerikassa on kallista hotelille, jos asiakas liukastuu. Takaisin huoneessa pidettiin Jennin kanssa rääpiäiset edellisen illan pöperöillä.

Maanantai oli pyhitetty shoppailulle. Välttämätön paha. Karkaisin henkistä kanttia povitaskusta yllättäen löytyneellä pikku Cointreau-pullolla.

                            

Metro New Yorkissa on hieman erilainen kuin Euroopassa. Kotimantereella kun tunneliin kerran pudottautuu, mahdollisuudet suunnan valintaan ovat rajattomat. Ensimmäinen sisäänkäynti Times Squarella osoittautui kuitenkin vääräksi. Takaisin ylös. Sitten sukellus seuraavaan tunneliin. Tällä kertaa lykästi. Tutkin metrokarttaa. ”Keltainen linja. Mikä tahansa juna käy.” Seurailin vaillisesti asemia. Kuljettaja ystävällisesti ilmoitti jokaisen aseman. Kaverilla taisi olla hytissä luurit korvilla ja parempaa soulia soittimessa. Kuulutukset olivat melko vapaamuotoisia. Valotaulu kertoi aina kadun numero, mutta ei asemaa. Ennen kuin huomattiinkaan, oltiin menossa Downtownin sijaan East Riverin yli. Katselin Brooklyn Bridgeä oikealla ja miehistön väkinäisiä hymyjä vasemmalla. ”Jäädäänkö jo seuraavalla?”

Brooklynissä kesti hetki löytää oikea laituri keskustaan takaisin menevälle junalle. Jenni sanoi sen hyvin: ”täällä ei ole asemia, vaan metropysäkkejä.” Kun Euroopassa mennään metroasemalle ja valitaan laituri, New Yorkissa pudottaudutaan kadulta oikean väriselle laiturille. Sitten odotellaan oikeaa kirjainta. Joskus itsekin metrolla ajaneena systeemi tuntui silti aluksi turhauttavan hankalalle; kuin kännissä käveleminen. Tiesi kyllä mihin oli menossa, mutta tie vei tahtomatta eri suuntaan. Takaisinpäin tullessa matka olikin lyhempi ja harjoituksen vuoksi hurautettiin vielä kerran oman aseman ohitse. Nauru alkoi muuttua katkonaiseksi. Kun lopulta osuttiin oikealle asemalle, vatsassa jo jonkin aikaa kasvanut näläntunne alkoi painaa suupieliä alaspäin.

                            

Minulla oli hyvä visio ruokapaikasta ihan siinä lähellä. Pienen , Village Voicen suositteleman, Alfoonso nimisen kuppilan etsiminen vesisateessa parin tuhannen muun valomainoksen joukosta alkoi jo heti alussa tuntua melko tympeälle. Pari väärää käännöstä ja sanoin, että jos se ei ole seuraavan mutkan takana, niin antaa olla. Jenni nyökytteli päätään vieressä. Takana tulevilla tuskin oli mitään vastaväitteitä. Tuurin kaupalla ravintola kuitenkin löytyi. Ravistelin sateenvarjoa eteisessä. Lähi-Itä henkinen pikaruokala kuulosti sopivalle valinnalle tässä kohtaa. Pyysin saada parhaan annoksen listalta ja ihan mitä tahansa, missä oli alkoholia.

”Ei ole alkoholia.”

”Vain niin. Pahin mahdollinen. No sitten kokis zero. Sekin varmaan on ihan hyvää..”

Ruoka saapui, luojan kiitos, nopeasti. Ikäväksi se oli kuitenkin aika paskaa. Oma annokseni oli edes jollain lailla syötävää, Pahin nälkä ehti kuitenkin kadota kuivaneita lampaankappaleita jahdatessa pitkin lautasta.

                             

Ensimmäinen etappi oli Century 21 –kirkolle. Julkisivultaan hyvin askeettinen kivijalkakauppa osoittautui seitsemän kerroksiseksi vaatepalatsiksi. Kenkäosaston valtavuutta, ja sen mahdollista laajaa tarjontaa, pelätessä aloin katua taskumatin kotiin jättämistä. Tällä reissulla ei ollut pelastusrenkaana edes perinteistä Tropicana mehupurkkia laimennettuna paikallisella vodkalla. Ei auttanut kuin kääriä hihat. Ilokseni miesten kenkäosasto osoittautui paljon suppeammaksi ja paremmin järjestellyksi. Noin vartin erään kenkäparin kanssa hapuilevaa tuttavuutta tehtyäni päätin sovittaa niitä jalkaan. Ei paha. Vaihdoin koon vielä numeroa pienemmäksi. Very nice. Nappasin tossut kainaloon ja ajattelin kiikuttaa ne viimeiselle tuomiolle Jennin eteen. Löysin takaisin naisten korkkariosastolle, missä ajattelin hameväen lymyilevän. En kuitenkaan löytänyt omaa ryhmää mistään. Pienen paniikin jälkeen päädyin alakertaan, missä – kyllä vain - kenkäosasto jatkui. Jenni näytti patsastelevan peilin edessä saapaspari jalassa Outin antaessa peukku ylös – peukku alas – kommentteja. Harria haukotutti. Päätin jättää oman catwalkini tuonnemmas. Ilmoitin sen sijaan tulevasta tutkimusmatkasta kahta kerrosta ylöspäin miesten vaateosastolle.

                             

Kaksi tuntia myöhemmin en ollut vielä päässyt sinuiksi villakangastakin kanssa, kun Jenni naputti olkapäähän. ”Mitäs kuuluu?” Pikku hiljaa ala-aulaan siirtymisen jälkeen alettiin Harrin kanssa vakavasti harkita välioluen mahdollisuutta. Toin esille myös mahdollisuuden Harrille ja Outille siirtyä reserviin kesken kampanjan. Päällystön kokouksen jälkeen Harri ilmoitti vetäytymisestä pizzerian kautta takaisin hotellille. Jennin kanssa päätettiin vielä jäädä rintamaan.

Noin kello neljä iltapäivällä neljän ja puolen tunnin jälkeen Century 21 liukuovet sulkeutuivat takana. Nostin ajatuksen välikaljasta jälleen pinnalle. Viereisessä liiketilassa toimi yksi varmasti tuhansista keskustan deli-myymälöistä. Jalat olivat jo vähän väsyksissä ja tauko maistui taistelutoverillekin. Rauhallisen evästämisen jälkeen puikkaus vessaan. Myymälän radiossa taisi alkaa soimaan Calvin Harrisin Outside. Se oli merkki. Tetsari kireälle ja kohti Macy’siä. Syvällä sisimmässäni tiesin, että kotia ei olisi paluuta ennen kuin synttärisankari olisi tehnyt kaupat ainakin yhdestä kenkäparista.

Macy’s on helkkarin iso vaatetalo Broadwayn ja 40:nen kulmassa. Eiliseen Barney’siin verrattuna, missä keittäjä pureksi kynsiään jo kaulaliinaosastolla, Macy’s oli yllättävän fiksu talo. Se myy brändejä kohtuu hintaan. Monella standilla on vain yksi koko jokaista tuotetta. Myyjällä on käsitietokone. Sopivan mallin löytyessä myyjä pyytää koneella alakerrasta maurin kipaisemaan oikean koon ylös asiakkaalle. Lisäksi hallista löytyi perin kelpo samppanjabaari. Lasi hyvää skumppaa taisi olla $10, samppanja $14 ja Brooklyn lager pullossa $7. Nopean kierroksen jälkeen istuttiin lasilliselle. Noin 45 minuuttia myöhemmin Jenni sujautti kassiin uudet saappaat: ”Arvasin, että tarvittiin vain vähän neuvoa antavaa kuplista!” Kaksi tuntia ja kahdet kengät myöhemmin päästiin kotimatkalle.