Matkapäiväkirja: Pelkoa, inhoa ja vuoristotautia Himalajalla 3/4

7.10.

Käsienpesulla

Herätys. Runsas aamupala Namchessa ja matka Tengbocheen. Pysähdyimme lounaalle melko varhain. Halusin, että maha ehtii vajua ennen jyrkkää nousua. Menussa oli tonnikalaa ja nuudelia. Aloimme Jennin kanssa valmistamaan retkikeittimellä oman lounaamme, koska tauot tahtoivat ruokaa odotellessa venyä liian pitkiksi. Parin tunnin peukaloiden pyörittelyn jälkeen ei iltapäivän osuudelle lähtö enää oikein kiinnostanut. Vippasin lähtiessä rouvalle 15 rubiaa kiitoksena pihamaan käytöstä. Kumar jäi lounaalle kylään, yhteen niistä monista, joka taas jäi nimettömäksi, kun jatkoimme ylöspäin.

Snickersin voimalla Tengboche näyttäytyi meille puolen päivän jälkeen. Kamala nälkä pakotti tilaamaan toisen lounaan. Ainakaan ruokahalu ei ollut mennyt nousun myötä. Kävimme ihmettelemässä Lavazza-kahvilaa, jossa kahvi oli illallisen hintainen ja tutustuimme luostariin. Sitten nokoset. Illallinen tilattiin majoituksissa usein heti saavuttaessa, ja se tarjoiltiin haluttuna ajankohtana. Tein ruokaa odotellessa olkapäätreenin ulkona. Punnertaessani takapihalla jakki tutkaili treeniä etäältä, kunnes rohkaistui ja tuli juttusille. Rapsutin sitä sarven tyvestä ja se puhisi kummissaan sahibin touhuille. Keittiön ikkunasta alkoi leijailla ruoan tuoksu. Ulko-ovella katselin ympärillä avautuvaa maisemaa: sumu näytti sakenevan iltaa kohden ja näkyvyys oli noin 50 metriä. Pelastushelikopterit kuuluivat lentävän melko alhaalla.

Taikametsä matkalla Tengbocheen

Tengbochen jälkeen taival jatkui kohti Debochea. 4000 metrin jälkeen puut hävisivät - sitä myötä myös happi. Olo oli kuin uudisraivaajalla vieraalla planeetalla, jossa painovoima oli kaksin- tai kolminkertainen. Paksu pilvi riippui ohuen ilmanalan päällä. Hiekka pöllysi saappaiden alla ja loivakin nousu teki hengittämisen raskaaksi. Debochessa, 4410 metrissä, kuljeskeli väsyneitä naamoja, elukoita ja pieniä lapsia. Majoittumisen jälkeen happiviekat iskivät. Kuumetta, päänsärkyä, ripulia: vettä, diamoxia, ibuprofeiinia. Ruokaa oli työlästä upottaa. Jenni hohkasi kuin kekäle. Illan mittaa oksensin vatsani tyhjäksi. Yö meni ripulin kourissa ja Jenniä tarkkaillessa. Onni oli oma vessa. Taas valettiin kuolemanpelkoa ihmislapseen.

Heräsin kuuden pintaan vessaan. Yö meni pyöriessä. Selällään nukkuessa kädet puutuivat, kyljellään ei meinannut saada happea ja heräili omaan korinaansa. Vatsallaan nukkumisestakaan ei tullut mitään huonon patjan takia; lisäksi vatsa herätti tasaisin väliajoin. Vessassa piti käydä pariin otteeseen veivaamassa sinappiemulsio. Uni auttoi kuumeeseen, mutta päänsärky jäi. Aamutuimaan näkyivät ympäröivät huiput hetken ajan, kunnes alhaalta työntyi usvapilvi ja hautasi tämän maailmankolkan jälleen sisäänsä. Ylhäällä sataa kuuleman jo lunta.

Aamupalaksi söin varovaisesti kanaliemikeiton ja join kupin masala-teetä. Sitten liikkeelle. Lounaan jälkeinen nousu oli koitua kohtaloksi. Kaksisataa metriä vertikaalista alle kilometrin matkalla. Happea ei vaan riittänyt lihaksiin ja ojentajat olivat täysin hyödyttömät. Kävelysauvat lähinnä kannattelivat käsien painoa. Kymmenen minuutin välein juomatauko: suullinen vettä ja minuutin lepo, pidempi veti jalat hapoille. Nouseva usva hävitti päämäärän horisontista. Lopulta rukousviirit tulivat näkyviin huipun merkiksi. Olin aivan kuitti. Ylhäällä pidimme liian pitkän tauon ja liikkeelle lähtö tuntui tasamaallakin tuskalliselle. Jenni sen sijaan porskutti veturina eteenpäin. Ei ollut mitään asiaa yrittää ohi. Toisaalta, vietin jonkin verran aikaa sekoittamassa hovimestarin kastikketta aina sopivan kiven takana.

Tauko aamupäivällä 9.10. matkalla Lobucheen

Loppupää oli helpompaa. Välillä tunto hävisi oikeasta jalasta ja tuntui kuin nauhat olisivat liian kireällä. Jenni valitti leuan puutumista ja samanlaisia lieveilmiöitä ilmeni molemmilla pitkin päivää. Vaikka hengästymisen tunne oli helpottanut, oli lepotaukoja pidettävä melko taajaan. Iltapäivän mittaan alkoi Lobuche näyttäytyä ikisumun keskellä. Energiapiikki tavoitti kulkijan välittömästi tämän näköhavainnon jälkeen.

Majatalossa tilasimme pizzan ja kokiksen puoliksi. Kuinka houkuttelevaa olisi ollutkaan upottaa haarukka lautaselliseen höyryävää pastaa ja antautua sen jälkeen autuaaseen tajuttomuuden tilaan omassa punkassa. Pitkän päivän jälkeen varusteet ja ruumis vaativat huoltoa. Ruokaa odotellessa huomasin nukahtaneeni penkkiin.

Huoltotoimien jälkeen iltapäivällä esitettiin dokumentti Everestin synnystä viereisellä leipomolla. Myöhemmin kävimme katsomassa Khumbu glacieria. Jäätikön nähdäkseen piti nousta hieman ylemmäs harjanteelle. Nousu oli hyvä tehdä aklimatisaation merkeissä. Hetken ajan pilvien raosta saattoi hahmottaa ympäröiviä huippuja. Istuimme harjalla tunnin katselemassa alaspäin valuvaa jäätikköä, joka muistutti Mordorin rajaa.

Hotellilla messi oli täyttynyt vaeltajista. Kamina hohkasi keskellä hämärää tupaa. Sähkö tuli aurinkopaneeleista ja pilvinen sää rajoitti sähkön saantia. Vain puolet valoista paloi ja dokkari leipomolla jäi kesken. Kamina ei ihan riitänyt lämmittämään koko ruokailutilaa ja ihmiset tuvan reunoilla puristivat teekuppejaan hanskat käsissä. Puita ei ole ollut 4000 metrin jälkeen, joten kamina poltti jakin paskaa. Sitä kuivataankin ahkerasti lähes joka tuvan seinustalla.