Sinne asti missä riislinki kasvaa!

Tukka pystyssä, nahka takana ja (auto)baana edessä. Kuljettaja tottuneesti ohjasi auton ensimmäisestä liittymästä väärään suuntaan ja suoritti täten kunniakierroksen lentokentän pysähtymisalueella. Toisella yrittämällä KIA löysi tiensä ulos Frankfurtin kentältä ja otti kurssin kohti Wiesbadenin kaupunkia.

Edellisen illan reissuharjannostajaiset jättivät muistoksi aika neutraalin olon, kun herätyskello – armon tunteesta tietämättömänä – täytti velvollisuutensa 4:30 seuraavana aamuna. Herätyksen luonteesta johtuen ja liian vähän unen hämmentämä konosööri suoritti aamutoimet mekaanisesti lihasmuistista ammentaen.
Tuokiota myöhemmin pysähtyi taksi Vaasankadulle. Sisällä lojui toinen puolisko Retkikunta Moselista, joka oli aloittanut matkansa silmäluomien nytkähdystä aiemmin Helsingin Kruununhaasta. Vaivoin penkille päästyäni tunsin miten aamukahvi alkoi pikku hiljaa öljytä koneistoa ja käynnistellä erinäisiä ruumiintoimintoja.

Kuuden jälkeen Helsinki-Vantaan Oak Barrelissa oli jo jonoa. Ovatkohan ihmiset missään muualla maailmassa niin velvollisuudentuntoisia kuin Suomessa tukemaan ravitsemusliikettä, jos se sattuu olemaan auki tavallista läinsäädännön suomaa kellonaikaa aiemmin?

Lento nousi kohti Frankfurt Mainia aikataulussa. Finnair oli asennuttanut penkkirivien yläpuolelle screenit, joista oli mahdollista seurata koneen taivalta mahakameroiden kautta. Tuumailin, ruumiintoimintojen elpyessä, olisiko myös koneen vessassa samanlainen pommittajan kamera. Päätin odottaa Kaliningradin yläpuolelle saakka.

Frankfurtiin saavuttaessa kello oli kymmenen paikallista aikaa ja pienen lounaantapaisen tuoma verensokerin kohotus oli palauttanut kunnon normaaliksi, jos ei joukkohysteerisiä naurukohtauksia huomioitu.

Kahden tunnin, pienten navigaatio-ongelmien ja katkaistujen tieosuuksien jälkeen KIA selvitteli viimeisen serpentiinitieosuuden ja Mosel-jokilaakso avautui silmien alle. Majoitus löytyi nopeasti ja majoittuminen Haus Botzet huoneistohotelliin onnistui kivuttomasti.

Aikatauluun oli merkattu ensimmäinen pruuvi kello viideksi Enkirchiin Weingut Immich-Batteriebergille. Suoritettiin nopea jääkaapin täyttö ja bokserit-pois, pakkelia naamaan ehostus. Saksassa kyllä tarkenee!

Saksalaista täsmällisyyttä noudattaen kurvasin vanhasta muistista viinitalon eteen kahta minuuttia ja muutamia sekunteja ennen sovittua. Isäntä Gernot tuli avaamaan ja kuulumisien vaihdon jälkeen päästiin asiaan: rieslingiin!

Kollmann otti talon hallintaan muistaakseni 2008, jolloin se oli ehtinyt seisoa pari vuotta hoitamattomana. Gernot tosin totesi, että tila oli ollut niin hirveässä kunnossa, että parin vuoden kesanto oli tehnyt sille varmasti pelkkää hyvää. Batterieberg nimi tulee vanhasta tavasta Moselissa räjäyttää jokilaakson seinämiä alas kallioiden kohdalta viljelyalueen kasvattamiseksi.

Kellarikierroksen jälkeen lähtiessämme Gernot pahoitteli vielä ettei voinut tarjota pruuvissa meille talon Sektiä. Syy oli hatarasti perusteltu: kaverin kunto ei kuulemma kestä juoda kaikkea ylijäämäviiniä. Laupeudessaan herra Kollmann pakkasi meille lahjana mukaan pullon kyseistä tuotetta myöhempää tutkiskelua varten.

Kotimatkan jälkeen lyötiin auto ruutuun viimeisen kerran sinä päivänä ja kuljettajan kaamea jano löysi tyydytystä mukaan tarttuneesta olutlaatikosta, joka - ah, niin miellyttävästi – helli viinihappojen raatelemaa suuta. Loppuillasta sorruimme hieman ylisuorittamaan ruokapaikan suhteen. Jalansiirtymä joen toiselle puolelle Kuesiin ja kupu täyteen Ochs-ravintolassa terriineillä, kaloilla ja viinillä turrutti uupuneen connoiseurin lopullisesti.

Seuraava aamu valkeni auringon paisteessa ja lintujen laulussa. Ennätin varata vessan itselleni ensimmäisenä kolmelta naismatkakumppanilta.

Wûrzgarten

Olimme sopineet laiskasta aamusta ja päivälle oli eilisen huhkinnan jälkeen tarjolla vain yksi tilavierailu. Ohjaamattomien aamutoimien jälkeen oli jo lounasaika. Saimme pöydän läheisestä Rotisseur Royale kapakasta, joka osoittautui mainioksi. Köökkiä pyöritti omistajamies ja rouva huolehti salista. Saimme nauttiaksemme erinomaista sapuskaa ja jopa viinilista tyydytti sekä palettia, että lompakkoa. Iltapäivän ekskursio kohdistui Ürzigin kylän Mönchhof weingutiin. Talon erikoisuutena on Würzgartenin etelään antavat äärimmäisen jyrkät tarhat. Rinteiden kulma alkaa lähentelemään 80-astetta(!), mikä tarkoittaa syvälle ulottuvia juuria ja mineraalisia mausteisia makuja. Mene siinä sitten kontti selässä poimimaan rypäleitä syksyllä.

Mönchhofin talo on paikallinen nähtävyys hulppealla julkisivulla. Itse tuotanto ja pruuvi tapahtui kuitenkin autotallintapaisessa katoksessa, missä pressukankaalla oli erotettu baari ja ”maitolaituri”.

Noin 20 tuotetta myöhemmin jouduin muuttamaan hatarat käsitykseni tästä mausteisesta erityisesti hapan-imelien ruokien messiaasta.

Tastingin jälkeen karavaani rymisteli ruoka- ja juomaputiikin kautta takaisin Bernkasteliin tutustumaan hienorouva Ingrid Pornin viinikauppa Riesling Hausiin. Kyseinen puoti edustaa keskisen Moselin kärkeä yksityisenä viinikauppana, missä valikoimassa edustaa useita alueen tuottajia. Mainio paikka käydä maistelemassa viinejä ja tekemässä viime hetken ratkaisuja tulevien päivien tilavierailujen kohteista. Hinnat Pornokaupassa ovat myös sangen kohtuullisia verrattuna suoraan tilalta ostettuihin. Ingrid, kuten myös viinitalot, pakkaa ja lähettää ostetut viinit kotisuomeen nimellistä korvausta vastaan.

Auringon matkustettua laakson poikki sen länsipuolelle alkoi illallisvarauksen ajankohta lähestyä. Kahdeksaksi tehty varaus edellytti, että koko hoviväki oli kaulukset pykälässä taksitolpalla puolta tuntia aikaisemmin. Pienen töyssyn matkalla aiheutti yllättävä mittarivaje. Taksin saaminen kesti lähemmäs puoli tuntia, mikä aiheutti mahan murinoita ja muita nurinoita.

Ravintolaan päästiin kuitenkin lopulta suhteellisen ajallaan. Taksikuski suoritti Mülheimin EK:n ennätysaikaan ja mersu käänsi ravintolahotellin eteen akateemisen vartin rajoitusten sisällä.

Allekirjoittanut koki olevansa romanttisimmillaan vähään aikaan ohjaillessaan kolmea daamia Weinromantik-hotellin liukuovista sisään. Ravintola Culinarium tarjoili ulkoterassilla puutarhassa menua, sekä á la cartea. Puutarha labyrinteineen ja ankkalampineen tarjosi mitä parhaat puitteet savuille. En muista aikaan syöneeni kolmen ruokalajin menua niin pitkään (2+sikari). Poistuimme chateausta joskus yhdentoista jälkeen illalla.

Perjantaiaamu puhutteli konosöörejä lempeästi ja matkaan päästiin hyvissä ajoin. Ensimmäiset tärskyt olivat Piesportissa 20 minuutin ajon päässä etelään Bernkastelista. Weingüt Reinhold Haartilla on ollut tapana käydä juomassa kello kympin risukat aina Moselissa vieraillessa. Tälläkin kertaa oli pöytä katettuna Haartin melko femiinistä tyyliä edustavilla hedelmäpommeilla. Haart on hieno paikka tutkiskella terriöörin vaikutusta viiniin. Saman tyylin edustajat tulevat vain reilun kilometrin päästä toisistaan, mutta eripuolelta jokea ja rinteet antavat eri suuntiin. Henkilökohtainen suosikki on helppo valita näistä kahdesta viinistä, mitkä jakavat mielipiteet maistajien välillä.

Haartilla pääsi myös tutustumaan kellareihin, joissa viinit käyvät villihiivoilla.

Lähtiessä äänteli sivupenkkinavigaattori kärkkäästi ohjeita ja neuvoi kuljettajan Piesportin yläpuolelle panoramastrasselle, mistä aukeaa mahtavat näkymät jokilaaksoon. Sieltä käsin konosöörin on helppo asettaa näköaistin avulla palstat paikoilleen ja imeksiä kielestään muistelohappoja viineistä. Samalla voi toimittaa äärimmäisen tärkeitä geologisia tutkimuksia, eli ”kuopsuttelua”, tienvarressa kasvavien köynnösten lomassa.

Piesport

Seuraava tapaaminen oli lähellä Bernkastelia Schloss Lieserillä. ”Kotini on linnani”, sanonta sai kirjaimellisen merkityksen Thomas Haagin tykönä. Graniitista valmistetussa kartanossa oli muhkea maisteluhalli, missä järjestäisi sadan hengen banketin tosta noin vaan.

Thomas oli valistanut meitä jo ennen saapumista että hänellä oli hiukan kiire. Viime viikkojen sateet ja kuuma kosteus olivat altistaneet koko keskeisen moselin tarhat homeelle, mikä tarkoitti vilkkaita elvytystoimia. Maistelukohelluksen lomassa Herra Haag äityi kuitenkin jo keskustelemaan politiikasta ja Hahnin lentokentän tilanteesta, kunnes muisti unohtaneensa ”puolalaisen pesuun”, mikä herätti hieman epäjärjestystä retkikunnan psyykeessä. Ilmeisesti puolalaisella ei kuitenkaan ollut hätää, koskapa Thomas palasi hetken kuluttua ja alkoi taas muina miehinä puhumaan viiniä.

Haartin vierailun jälkeen viinimatkailija huomasi ehkä valinneen järjestyksen tutkimusmatkakohteilleen huonosti. Kun Haart edusti hieman femiinisempää tyyliä makeudellaan, sai Herra Haagin maskuliininen mineraalisyöksy kielenpäällä aikaan melko kuivattavan reaktion. Yllättäen pruuvin loppupuolella tarjotut Ausleset taas maistuivat mitä parhaimmille.

Iltapäivälle oli buukattu vielä yksi tastingi Thomasin velipojan weingut Fritz Haagilla. Yhteistuumin päätettiin kuitenkin tarjota paletille elvytystä suolapalan merkeissä ja pysähdyimme paikallisen dönerin eteen haukataksemme välillä johonkin kiinteään. 300 grammaa kanakebua myöhemmin pyöri neljä päätä suut auki tiellä, joka olisi voinut olla mikä tahansa omakotitaloalue Saksassa. Yhdellä terassilla pappa huiskutti. Huiskutin takaisin samalla kun ajoimme ohi syynäten taloja, joista yksikään ei juurikaan näyttänyt viinimölle. Neljä oikeaa myöhemmin totesimme, että pappa taisi heiluttaa meitä pysähtymään, ja kun talon kyljessä – lähemmän tarkastelun jälkeen – pystyi erottamaan kirjaimet ”FH”, oli syytä olettaa retkikunnan saapuneen perille. Ajoneuvosta nousun jälkeen ärähti vaari parvekkeella: ”nainen ratissa!” Sompanssi ei tuntunut tästä olevan moksiskaan. Viimeinen pruuvi osoittautui jälleen hyvin erilaiseksi. Fritz Haagin tyyli on jostain kahden edellisen väliltä ja aiheutti välittömän kaipauksen meksikolaiseen ruokaan – korianteriin, limeen ja suolaan.

Viinien lisäksi meillä oli mahdollisuus tutustua perheen nousevaan sukupolveen Fritz nuorempaan ja tuttisuu Gustavin, jotka kävivät esittäytymässä. Gustav, joka pysyi pystyssä lähinnä veljensä avustuksella tai nojaten viinilaatikkoon, tuntui aika varmoin ottein rämistelevän olohuoneeseen rakennetun baarin vetolaatikoita. Hyvä aloittaa nuorena!

Vaari, joka veti meille tastingia vanhan liiton ottein, muisti kaataa itselleen kelvollisen lasin maistiasia ennen kuin tarjosi sitä vieraille. Varovaisten arvioideni mukaan vanha herra tyhjensi henkilökohtaisena tuliannoksena ainakin pullon viiniä tastingin yhteydessä.

Kolme taloa ja kuutisenkymmentä tuotetta myöhemmin kello oli vasta viisi, joten suuntasimme takaisin tilannekeskukseen Bernkasteliin. Lyhyen palautumisen, viime hetken ostosten, viinien lähettämisen ja yhden sadekuuron jälkeen, lähdimme suorittamaan jalansiirtymää Bernkastelin huipulla sijaitsevaan Schützenhaus -ravintolaan. Serpentiininousu, kuumankostea ilma ja nälkä saivat konosöörin ajoittain nojaamaan riesling-sauvaansa. Tämä aiheutti retkikunnan jonon venymisen sataan metriin sadanviidenkymmenen metrin matkalla huipulle.

Huipulla odotti kuitenkin mieluisa varjoinen pöytä, upeat näköalat, olut, flammkuchen, sekä sitä viintä..

Bernkastel Altstadt

Totaalisen relaksaation ja dinnerin jälkeen suuntasimme takaisin kotikorsulle vihkimään mainion parvekkeemme käyttöön koko ryhmän voimin. Ilta meni sulatellessa päivän kokemuksia, kuunnellen musiikkia ja juoden olutta.

Lauantaiaamuna suuhun sattui. Kipeitä kohtia oli ilmestynyt kitalakeen ja ikenet tuntuivat vetäytyneet parisen senttiä ylöspäin. Kahvi oli hyvää. Mutta koska oli matkakumppanin pääpäivä ja taakse jättäytyi raju putki rilluvuosien, oli tarpeeksi syytä kaivaa jääkaapin viimeinen kuohuva ja anniskella mokoma liemi Mimosojen muodossa aamupalan yhteydessä.

Kello puolipäivä sivupenkkinavigaattoriin oli syötetty tiedot ja KIA nytkähti viimeistä kertaa Bernkastelista, tällä kertaa takaisin kohden Wiesbadenia.

Pitkäviisari ehti suorittaa puolitoista kierrosta kellotaulussa ennen kuin kuljettaja painoi kattoikkunan sulkeutumispainiketta NH Hotellin edessä ja lukitsi auton perässään. Iltapäivän siestan jälkeen saapui saksalainen reissutoveri kunnioittamaan syntymäpäivää läsnäolollaan. Iloisena yllätyksenä sama kaveri lupasi toimia kuljettajana illan dinneripaikkaan ja takaisin.

Pienen sekaannuksen johdosta jouduimme vaihtamaan viime hetkellä illallisravintolaa toiseen, mutta tänne saavuimme puoli kahdeksan paikallista aikaa. Kelit suosivat koko matkan siten ettei sisällä tavinnut syödä kertaakaan. Poikkeus ei ollut viimeinenkään illallinen, mikä mahdollisti jälleen puutarhassa, kaupungin meluilta suojassa, aterioinnin. Neljä tuntia, kaksi ja puoli ruokalajia ja viisi pulloa viiniä myöhemmin suuntasimme takaisin majapaikkaan. Hotellin edessä heitimme hyvästit saksalaiselle ja jatkoimme hyvin ansaitulle levolle.

Sunnuntaina hotellin ilmastointi ei toiminut ja huoneen lämpötila oli päälle kolmenkymnenen. Vaimon kanssa eksyimme puoli vahingossa puutarhajuhliin läheiseen orangeriin, missä tarjoiltiin 60-luvun live big band -musiikkia, makkaraa ja kuplia. Noin viiden korvissa valui musta möykky, jota autoksi kutsutaan, hotellin liuskaa alas tielle. 32-astetta ulkona ja hieman vähemmän sisällä, kiitos ilmastoinnin, lähti retkikunta köröttelemään kohti viimeistä kohdettaan Saksan valtion maaperällä.

Retkikunta Mosel

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!