perjantai 13. heinäkuuta 2018

Ikävät asiat

Tuntuu tyhmälle tuhlata mustetta aiheeseen, mikä lienee monelle jo itsestäänselvyys. Toisaalta, ehkä ongelman ydin piileekiin siinä, että aihe on päässyt kuin varkain lipsahtamaan tietoisuuteen ilman kritiikkiä. Kyse on kuitenkin asioista, mistä emme mielellään puhu, siis ikävistä asioista.

Olen luonteeltani aika höveli kaveri. Jos laitat minulle mese-viestiä ja ehdotat yhteistä iltapuhdetta kiinnostun. Voidaan sitä vähä yhdessä suunnitellakin. Kommunikointi on nykyisin halpaa. Sitten ennen H-hetkeä päätät peruuttaa. Tuli muita suunnitelmia. En suutu sinulle. Miksi? Koska minullakin oli muita suunnitelmia.

Kuva: Pixabay.com

Jätän myös oman päätöksentekoni aina aika viime tippaan. Jospa sattuisi tulemaan parempi tarjous jostain muualta. Toisinaan päätökseeni vaikuttaa myös muiden päätökset ja niitä saa yhtälailla odottaa. Toisinaan, oikeastaan aika usein, koko operaatio kuivuu kasaan ennen kuin sitä saadaan edes kunnolla tulille, koska kukaan ei osaa luvata mitään. Viestittely vain loppuu ja tekemisen henki väljähtyy kuin litran olut kesäravintolan terrassille.

Pää-päivän lähestyessä viestiliikenne kiihtyy. Aamulla sovittu illallinen on syytä varmistaa pariin otteeseen iltapäivän aikana. Onko tullut muutoksia suunnitelmiin? Jos asiaan ei saa vahvistusta toistamiseen on syytä alkaa tehdä muita suunnitelmia, mikäli ei halua jäädä nolosti rannalle tai nallinna kalliolle. Jos ei kaverista kuulu tasaisin väliajoin se yleensä kielii sopimuksen rauenneen.

Suosin nykyään paljon whatsapp -viestejä. Ennen tykkäsin soitella kavereille, etenkin niille joiden ääntä kuulee harvemmin livenä. Ongelma soittelussa on siinä, että puhelinkeskustelun aikana joutuu helposti tekemään suullisen (sitovamman) sopimuksen. Viestittelyssä sopimuspohjan voi jättää näppärästä niin auki, että toinen osapuoli voi lähinnä ilmaista kiinnostuksensa ehdotukseen.
Tämä onkin suosikkimetkujani nykyään kun pistäydyn Helsinkiin ja haluan tappaa muutaman tunnin aikaa. Lähetän tiedustelun treffeistä useammalle tuttavalleni. Jos ja kun vastauksia alkaa satelemaan jää minulle edelleen mahdollisuus valita suosikki. Peruutan kaikki muut jollain verukkeella.

Pari viikkoa takaperin oli se päivä, kun kaverini oli määrä saapua kylään kahden kuukauden aikataulujen hieromisen jälkeen. Bussi Riiasta Tallinnaan olisi laiturissa kello neljä. Puoliltapäivin olin lähdössä piipahtamaan maitokaupassa hakemassa muutaman törpön valmiiksi kylmään. Ovella tsekkasin puhelinta: ”Sorry. En pääsekään tulemaan. Passi mennyt vanhaksi.” Harmikseni olin ehtinyt kieltäytyä työvuorosta kyseiselle päivälle ja ahtaa jääkaapin ruokaa täyteen niin, että kakkos-nelosella joutui oven kiinni pönkkäänmään.

En suuttunut kaverilleni. Olin vain pettynyt ettei tämä voinut kertoa asiasta jo hyvissä ajoin. Ilalla Facebookin välityksellä huomasin kaverini siemailevan ohrapirtelöä Riian yössä toisessa porukassa. Eipä se mitään. Olin nimittäin sopinut myös toisen kaverini kanssa kyläilystä. Tiesin, että toisen näistä joutuisin peruuttamaan. Aamulla en vielä vain tiennyt kumman.

Koinko asiasta huonoa omatuntoa? Lukija voinee pohtia tässä kohtaa onko koko juttu ollut musteen haaskausta ja itsestäänselvyyksien vatuloimista. Kenties lienee arkipäivää, että sopimukset, etenkin kirjalliset, on tehty rikottaviksi ja radiohiljaisuus on kieltäytymisen merkki. Ikävistä asioista kun on perin ikävää puhua. Ymmärtäähän sen. Kukapa siitä nauttisi. Enpä siis nosta itsekään kissaa pöydälle, vaan teen muita suunnitelmia, tai en ainakaan huomauta sinulle perumisestasi. Näyttää huonolle jos joudun tunnustamaan, että ”olin laskenut sinun varaan”. Nytpä nössötän salaa kissan kanssa viikonloppua sohvalla, koska peruit.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

-Puolihalvaantunutkokki