Matkapäiväkirja: Sukellusta ja muuta suhellusta Taolla 2/2

Monsuuni jatkoi tuloaan pitkin yötä. Vesi ropisi tasaisesti majan kattoon. Konnat kurnuttivat ulkona. Ensin kuului yksi, sitten toinen liittyi mukaan. Kolmannen niputtaessa koko trion yhteen kuoroon hain korvatulpat. Viidakko ei nuku koskaan.

Kotiranta

Yhdeksän jälkeen vaadittavat aamutoimet kahvin saamiseksi alkoivat. Hiukan yli kymmenen istahdin höyryävän americanon eteen. Yhdeltätoista Jenni toivotti onnea koulun edessä sukeltajan kokeeseen. Päivä alkoi 50:n väittämän testillä. Paperin läpikäytyäni totesin, että se vaikutti helpommalle kuin Helsingin oikiksen oikein-väärintehtävät. Puolen tunnin aherruksen jälkeen koe oli lopputarkastusta vailla. 43/50 riitti läpäisyyn. Niin kuin kaikissa monivalinnoissa, olisi tässäkin riittänyt ruotimista, mutta olin enemmän innokas vetämään rimmelit niskaan.

Lounaan jälkeen alkoi ”laiva on lastattu”-leikki Moottorivene kuljettu viisi sukeltajaa troolarille, jolla siirryttiin dive-sitelle. Mukaan tuli 10 kpl ilmapulloja, keikkakasseja varusteineen, vettä ja viisi matkustajaa. Syöksyveneen moottori ärjäisi ja kuljetti kokelaat rivakasti alukselle, johon materiaali yhteisvoimin siirrettiin. Kannelle nousun jälkeen alkoi välitön oman paketin valmisteleminen sukellukseen. Pullot pönöttivät pystyssä telineissä partaalla. Kun paketti oli valmis tutustuimme alukseen, kunnes kippari soitti kelloa: ”dive site ahead!”

Matkustajat siirtyivät paketeilleen ja alkoivat kiskoa remeleitä kireälle keinuvassa aluksessa LF-radion suoltaessa säätiedotuksia taustalla. Adrenaliini alkoi virrata suonissa. Ihan kuin Firman hommissa!

Kuorma-auton moottorin tasainen säksätys alkoi vaimeta, mikä oli merkki lopullisesta lähestymisestä. Starck vielä jutteli päiväohjelmasta ja mitä pinnan alla 18-metrissä odotti. Sitten ylös, paritarkastus, regujen testaus ja jonoon exiteille.

Kun alus oli kiinni poijussa, alkoi mereen tipahdella hahmoja kannelta. Yksi kerrallaan ne nousivat pintaan ja näyttivät ison OK-merkin alukselle.

Suunnitelma oli laskeutua alas Twinsille poijun köyttä myöten. Starck antoi luvan sukeltaa, kun valmista. Tulkitsin tämän henkiseksi valmiudeksi. Olin tähän saakka onnistunut sulkemaan mielestä ajatuksen 18 metrin syvyisestä vesimassasta yläpuolella. Kurkistin maskin läpi veden alle. Köysi putosi viistossa pohjaa kohden. Ei visuaalista pohjakosketusta. Kuuluisia perhosia alkoi lepatella vatsassa. Vesin pari kertaa keuhkoihin rauhallisesti ilmaa ja puhalsin ulos. Sitten näytin ”OK” ja käänsin peukalon alas sukeltamisen merkiksi. Samalla painoin vasemman käden peukalon liivin tyhjennysnapille ja vajosin pinnan alle.

Hiljaisuus valtasi ympäristön. Pysähdyin tasaamaan paineita kolmen metrin syvyydessä, vedin rauhallisesti henkeä ja toivoin perhosten tuota pikaa asettuvan johonkin keuhkorakkuloideni ympärille. Tietokone näytti kuusi metriä syvyyttä. Hetken aikaa ympärillä oli vain syvää sinistä ja köysi sekä Starck, joka vähintään kymmenen sekunnin välein kysyi käsimerkein, oliko kaikki OK. Valehtelin. Sitten paineentasaus jälleen seitsemän metrin syvyydessä. Ehkä minuutin, ehkä kahden jälkeen olimme pohjalla hiekkasärkällä. Tietokone näytti 17,6 metriä. Pälyilin ympärilleni ja annoin liiviin pihauksen ilmaa. Tasasin hengitysrytmin siten, että jäin leijumaan noin puoli metriä pohjan yläpuolelle.

Starck ei hukannut aikaa, vaan alkoi viittiloidä merkiksi, että kun olisin valmis hän ottaisi ojentamani maskin ja kävelyttäisi minua 15 metriä pohjassa ilman näkökykyä ja nenää suojaavaa maskia. Tätä olin puntaroinut koko matkan pohjalle. Ekana päivänä maskin tyhjennys oli tuottanut kuplan nieluun ja yskän puuskan. Entä nyt jos 18 metrin syvyydessä ja viiden minuutin päässä pinnasta saisin vettä nieluun ja alkaisin yskiä holtittomasti? Ajatus vaati vielä pari keuhkollista miettimisaikaa. Tänä aikana yritin varmistaa vielä Eveltä, että tarkoitus oli tosiaan koittaa kävellä räpylät jalassa pohjaa pitkin. Tulin mielessäni siihen tulokseen, että mitään ei etukäteen sovittua ei kannata yrittää selittää pinnan alla. Puhalsin keuhkot tyhjiksi, nautin vielä hiukan ilmaa ja irrotin maskin.

Starck otti maskin vastaan, jonka sokkona ojensin. Asettelin räpylää toisen eteen ja haukoin ilmaa regulaattorista. Sitten avasin varovasti silmäni ja näin Starckin asettuneen alleni ja riippuvan raivokkaasti painoliivissäni. Tajusin, että tarkoitus oli kuitenkin uida. Kaikki ylimääräinen työ pinnan alla lisää hapenkulutusta ja hengitetty ilma kiertää muuallakin kuin vain keuhkoissa luoden nostetta. Uintiasentoa vaihtaessa jatkoin ilman haukkomista, ja epäilen että Evellä oli täysi työ pitää minut pohjalla. Muutaman sekunnin kuluttua löysin oikean asennon. Puhalsin keuhkoja tyhjäksi, hengitin hiukan sisään ja taas tyhjäksi. Hitailla potkuilla ja hengitysrytmillä homma alkoi sujua. Tovia myöhemmin tunsin puristuksen hauiksessani merkiksi, että olimme maalissa. Sain maskin takaisin. Keskityin nyt tyhjentämään sitä. Puhalsin keuhkot tyhjiksi samalla kun asetin maskin naamalle. Sitten vedin keuhkot puolilleen ja tartuin maskin yläosasta ja puhalsin nenän kautta ulos. Rauhallisesti toisin toimenpiteen vielä kerran ja maski oli tyhjä. Eve leijui edessäni ja taputti kämmeniään yhteen. Huokaisin mielessäni. Perhoset nousivat ilmakuplien mukana punnalle. Ensimmäinen sukellus kesti vajaan tunnin kokonaisuudessaan. Sitten säiliö näytti alle sata baria ja aloimme suunnitella pintaan nousua. Pompsahdimme pintaan noin 30 metrin päähän aluksesta. Virtaus toi meidät ahteriin tikkaille. Heitin räpsät kansipojalle ja nousin regu suussa tikkaat perässä. Kannella löin paketin suoraan uuden pullon ympärille valmiiksi.

Sukellsuten välissä oli tunnin ruoka- ja juomatauko. Istuimme alas suunnittelemaan seuraavaa sukellusta samalla, kun alus puksutti Twinsiltä seuraavalle div esitelle White Rockiin. Tietokone näytti pinta-aikaa 43 minuuttia, kun aloin pukea varusteita jälleen päälle. Karkeasti tunti oli kulunut, kun Eve kellahti paarpuurin puoleisen partaan yli mereen. Hetkeä myöhemmin seurasin perässä sillä erotuksella, että maski irtosi päästä veteen osuessa. Ohjeistuksen mukaan yhden käden piti olla painovyöllä, yhden regulla ja yhden maskilla. Toteutin tehtävän parhaani mukaan, mutta Eve sai sukeltaa maskini perään.

White Rockissa pohjalle oli nopeampi laskeutua. Touch downiin ei tuntunut menevän kolmea minuuttia kauempaa. Syvyysmittari näytti 14,4 metriä. White Rockilla kävi vilske. Arvioin noin puolen hehtaarin alueella olevan noin 30 sukeltajaa. Starck komensi navigaatioharjoituksiin. Minulla oli oma toimistolta lainassa oleva Suunnon kompassi, joka kuitenkin meni paineesta sekaisin. Ojensin suuntimen Evelle, joka hetken sitä tutkittuaan ojensi minulle omansa. Pujotin työkalun vasemman käden ranteen ympärille. Sitten sain suuntiman nolla-yhdeksän-nolla. Kompassinuoli kieppui vinhasti kun hain tasapainoa kellunnassa. Toistin suuntiman ja asetiin sen kompassiin. Viittilöin suunnan Starckille ja annoin liikkeellelähtömerkin. Etenimme 20 potkuparia, sitten 180-asteen käännös ja toiset 20 potkuparia lähtöruutuun. Vartti sukelluksen alun jälkeen liityimme muuhun White Rockia kiertelevään massaan. Alueella liikkui useita neljän hengen ryhmiä. Tarkastelin mielenkiinnosta, saattoiko ryhmien välillä huomata kokemuspisteroja. Osa näytti pitävän oman hajurakonsa ja toiset taas tarjosivat lapaa naamaan ihan huolella. Monilla oli myös kamera mukanaan. Minusta ei ollut yhtään kuvaa. Suuntasin siis erään pohjaa kuvaavan herran luo ja viittilöin tahtoni tulla kuvatuksi kera Starckin. Poseerasimme sinistä taustaa vasten. Kuvan jälkeen lainasin Even muistivihkoa, johon kuvaaja kirjoitti yhteystietonsa. Kiittelin kovasti, Starck pyöritteli päätään.

Vajaan tunnin pulikoinnin jälkeen nousimme pintaan ja potkuttelimme aluksen perään. Hetkeä myöhemmin olin jo siteistä irti. Pohja-aikaa näytti tulleen 54 minuuttia. Starck läimäytti selkään ja onnitteli uutta sukeltajaa tittelistä. Sain onnittelut myös muilta osallistujilta. Tarkastin vielä omat varusteen, join hiukan vettä ja söin banaanin, kun keula kääntyi takaisin kohden Sairee Beachiä.

Kello tuli viisi kun varustehuolto oli tehty ja hyvästit heitetty. Suuntasin kohti hotellia. Jenni oli odottelemassa bungalowilla. Otin nopean suihkun ja lähdimme etsimään murkinaa. Pyykin pesu piipahti mielessä. Suurin osa romuista oli maannut käyttämättömänä ja märkänä viisi päivää. Haju oli hirveä. Illallisen jälkeen moinen seikka oli jo haihtunut mielestä ja menimme paukuille Bro&Sis -baariin.