Les Halles and Louboutines

Sunnuntai-aamu. Tunnustelin ohimoja. Ei kipu- tai pelkotiloja. Kurkistin ikkunasta. Aurinko helli matkalaisia jo aamusta. Kello näytti kahdeksaa. Tipahdin sängyltä collareihin ja hiippailin kylpyhuoneeseen. Vedin oven perässä kiinni. Peilistä katsoi verrattain freesin näköinen kaveri. Harjasin hampaat ja huuhtelin kasvoja. Ei vieläkään mitään. Keräsin varovasti kamppeita kasaan ja pujottauduin ovesta ulos. Peiton alla kävi vielä tasainen tuhina.

Hotellin kuntosali sijaitsi kakkoskerroksessa. Sisään pääsi avainkortilla. Vaatimattomalla salilla oli muutama amerikkalainen. Tein varovaisen puolen tunnin treenin ja venyttelin kaikessa rauhassa. Mieleen juolahti käydä respassa kyselemässä Harrin ja Outin huoneen numeroa. Sunnuntaibrunssivaraus oli vasta puolilta päivin.

Respassa palvelu ei lähtenyt luistamaan lähinnä omaa ajattelemattomuuttani. En tietenkään saa toisen huoneen puhelinnumeroa, kun en tiedä edes huonenumeroa. Palasin omaan huoneeseen. Tuhina oli muuttunut katkonaiseksi, mikä viesti orastavasta valveustilasta. Avasin pimennysverhot ja pienen punaviinipullon. Kaadoin lasin molemmille.

”Paljonko kello?”
”Puoli kymmenen.” valehtelin.

”Vasta yhdeksän.”
”Mutta aurinko paistaa.”
Nopea tarkastus ikkunoiden suuntaan riitti vahvistamaan tiedon todeksi.

Puoli yksitoista seisoskeltiin hotellin aulassa odottelemassa Harria ja Outia. Olin juuri aikeissa mennä haukkaamaan raitista ilmaa, kun pariskunta laskeutui hisseistä.

”Huomenta.”

Outin kanssa päätettiin vetää vielä yksi yllätys esiin. Siirryimme hotellin tiskille.

”Meille pitäisi olla postia Karppisen nimellä.”

”Juu, täällä on tällainen paketti.”

”Kiitos.”

Hetkeä myöhemmin Jenni kaivoi paketista Metropolitan Operan liput neljälle La Traviata esitykseen keskiviikoksi.

Olin etukäteen tiedottanut, että mukaan kannattaa pakata ainakin yhdet iltavaatteet. Näin kuitenkin Jennin silmistä miten pään sisällä käytiin matkalaukkua läpi. ”Mitä sinne pakkasinkaan?”

Pöytävaraukseen oli vielä yli tunti ja matkaa viitisentoista korttelia. Sää näytti säilyvän hyvänä. Lähdettiin liikkeelle jalan.

Les Halles sijaitsee 411 Park Avenuella. Saavuimme sopivasti viisi minuuttia etuajassa. Puolipäivä näytti olevan suosiossa. Vastaanottotila oli täynnä ihmisiä. Myöhemmin selvisi, että alkoholitarjoilu alkaa sunnuntaisin vasta puolenpäivän jälkeen. Eipähän mene papilta kahvit väärään kurkkuun. 

Baarissa oli vastassa Balthasar-kokoinen Taittingerin samppanjapullo. Selkeä tason pudotus eiliseen verrattuna. Scarlattossa baarin pöydällä edusti leskirouva Clicquot.

Tarjoilijat yhdistelivät kahdesta pöydästä meille nelikon. Koko menu oli tarjolla. Päätimme kuitenkin tilata brunssilistalta. Seitsemäntoista taalaa tarjosi vapaavalintaisen annoksen brunssilistalta sekä juoman. Tilattiin kolme kertaa Eggs meurette ja yksi Eggs boudin noir ja pullo bourgognen cremantea. Lisäksi oli kokeiltava maankuuluja Les Hallesin ranskanperunoita.

Miljöö oli kiireisen New Yorkilainen. Kello kaksitoista koko kioski näytti rysähtävän täyteen ja henkilökunta liikkui sen mukaisesti. Meitä palveli miellyttävä ja kohtelias, vaikkakin persjalkainen, nainen. Pitkälti varmasti hänen takiaan saatiin ruoka ajoissa, koska osa asiakkaista näytettiin hieman unohtavan.

Ruoka oli hintaansa nähden hyvää, mutta ei aiheuttanut mitään suuorgasmia. Ranskanperunoilta kai odotti enemmän. Myös brunssin yhteyteen kuuluva juoma – bloody mary – oli hieman pettymys. Liemi maistui lähinnä sulaneista jääpaloista ja ketsupista tehdylle voimajuomalle.

Brunssin jälkeen suoritettiin jalansiirtymä Madison Avenue 660:een Barney’siin. Naisten ”must-visit” -paikka. Ei kovin keittäjäystävällinen hinnoittelu. Sieltä Plaza hotellin ohitse Bergdorf Goodmanille. Tilanne näytti hetken aikaa lähtevät lapasesta. Louboutin, Dior, Sergio Rossi… Nuoria naisia suuria haaveita. Parfyymien sekamelska. Hetken aikaa näytti kuin olisi kävellyt korukauppaan. Harri löysi nopeasti jakkaran salin nurkasta. Harmittelin kotiin jäänyttä taskumattia.

Pyörittelin päässä ajatusta kaikista niistä ihmisistä, joilla oikeasti on vara kaikkeen tähän. Varmasti mainoksissa esiintyvät näyttelijät ja mallit saavat rahaa siitä kun käyttävät brändejä. Sitten joku onneton parikymppinen neito kuvittelee sen olevan arkipäivää.

Onko brändit vain statuskysymys? Jennin mukaan on, mutta osa merkkikengistä on myös hyviä jalassa. Luotan tässä Jennin sanaan. Lopultakin onhan meillä miehillä hienot autot ja paremmat konjakkipullot.

Ilta eskaloitui hotellihuoneeseen. Varustettuna eväillä ja viinillä leiriydyttiin telkun eteen. Oli sunnuntai-ilta ja Golden Globesit. Lähetys alkoi kuudelta. Jännitettiin tunnelmaa koko porukalla meidän huoneessa. Kaksi tuntia pukujuhlaa ja samppanjaa myöhemmin alkoi varsinainen palkintojen jako. Pitkä päivä painoi puntissa siihen tahtiin, että silmä alkoi painua väkisin kiinni. Pää kellahti pari kertaa kaverin kylkeä vasten. Seuraavan kerran tavattiin aamulla.

Birthday girl

Lauantai-iltana juhlittiin Jennin synttäreitä. Pöytävaraus oli vetämässä da Umbertoon. Katuja kulkiessa silmään osui miellyttävän näköinen italialainen kippola korkkarietäisyydellä hotellista. Edullinen punaviini kannusti lukemaan menun ovessa. Hain hyväksynnän synttäritytöltä.

Alfredo kantoi pöytään pullon Proseccoa alkumaljaa varten. En vaivautunut menua avaamaan. Pyysin saada Pre-fix dinnerin ja riittävästi viiniä. Outi kiitti italiaksi ja tarjoilu muuttui leikkisäksi heti alusta.

Scarlatto oli da Umbertoa paljon mutkattomampi ja lämmin tunnelmalta. Tuntui sopivalta istua perheateriaa sopivan intiimissä salissa ilman suurempia odotuksia.

                             

Ruoka oli hyvää, ei todellakaan fiiniä, mutta odottaako sitä joku italialaiselta safkalta. Monesti paremmissa ravintoloissa ammattitauti iskee päälle ja lautaselta etsii pelkästään virheitä. Italilaisten raflojen paras puoli on suoraviivaisuus. Lautasella on kasa mämmiä ja sillä selvä. Usein ruoka on silloin vielä lämmintä, proteiini sopivan kypsää ja sitä on paljon.

                            

”Valitettavasti semifreddo on nyt loppu. Meillä on kuitenkin tiramisua.”

Hymyilin.

”Se ei varmaan ole ainakaan meidän synttärisankarille ongelma.”

 Jenni taputti käsiään.

Hetken kuluttua trio rasvaletti purjehti pöydän ympärille. Jennille lässähti eteen ”Happy birthday” koristeltu kynttilällinen tiramisu.

”Happy birthday to you. Happy birthday to you. Happy birthday dear, bella. Happy birthday to you!"

Jennin kasvot punoittivat kuin punaviini lasissa.

Raikuvat aplodit ravintolan henkilökunnalta ja muilta asiakkailta pakottivat hymyn kasvoille.

Dinnerin jälkeen suoritettiin jalansiirtyminen viereiseen Rum House -ravintolaan. Sisään astuessa pianisti oli päässyt jo hyvään vauhtiin. Paikka lemusi testosteronille. Kävin hakemassa paukut. Istuttiin alas aivan live trion viereen. Vilkaisin kitaristia, joka olisi ulkonäön perusteella voinut soittaa Rolling Stonesissa. Pianisti oli nuorempi kaveri. ”Jerry lee Lewis, is that you?” ajattelin.

Tanssilattialle purjehti seniori amerikkalainen mies. Kaveri tanssitti lähimaaston kaikki tytöt, halusivat nämä tai eivät. Viini oli tehnyt tehtävänsä ja tunnelma oli katossa. Ikäväkseni huomasin juodun määrän alkavan painua pään lisäksi myös alavatsaan. Seuralaisen menetyksen pelossa en uskaltanut lähteä miestenhuoneeseen Casanovan hallitessa tanssilattiaa. Pari kierrosta myöhemmin tiesin paikan olevan, live musiikin lisäksi, tunnettu myös hinnoistaan. Keittäjän kukkarosta takaisin tuijotti matti. Ehdotin, että peijaiset siirrettäisiin hotellihuoneeseen. Kellään ei ollut mitään sitä vastaan. Jetlagi painoi vielä päälle.

These Vagabond Shoes

Kirkas taivas ja hyytävä tuuli tornin länsipuolella. Katselin alapuolella avautuvaa kaupunkia. Chrysler building, Central Park , Trump tower. Neljäkymmentä vuotta Empire State Building seisoi kaikkien muiden yläpuolella maailmassa. Uskomatonta, että sen rakentaminen vei aikanaan vain vuoden.

Lento Nykiin saapui ajallaan. Kentällä odoteltiin laukkuja lähemmäs tunti ennen kuin tutunnäköiset pulkat putosivat hihnalle. Takana kummitteli jo yli 24 tunnin valvominen. Aamu alkoi Helsingissä hyvissä ajoin. Ruinart poksahti auki kahdeksan korvissa merkiksi merkkipäivästä.

Flat fare taksille mihin tahansa Manhattania $52. Neljään pekkaan ihan hyvä diili. Ulko-ovella pimeät taksikuskit heittivät verkkojaan. Jäin hetkeksi selvittelemään tiskille Yellow Cabin lähtöpaikkaa. Aiemmin puhuttiin pimeän taksin mahdollisuudesta, mutta hylättiin se kuitenkin. Nyt huomasin toisen puoliskon ryhmästä marssivan siviilipukuisen miehen perässä taksijonon ohi kohti kentän parkkipaikkaa. Painelin ulko-ovelle ja kysäisin tilannekatsausta Jenniltä.

”Tuonne ne lähti ton miehen perään.”

”Jaa, pimeään taksiin.”

”Joo, niin vissiin. Yritin kyllä huudella, että se jono on täällä.”
”No, sama se. Painutaan perään sitten vaan.”

Saatiin Outi ja Harri kiinni parkkiksella. Kaveri lastasi laukkuja mustan katumaasturin perään. Kyytiä oli tarjolla Manhattinille saakka standardi hintaan. Tiedustelujen jälkeen ”standardi hinta” oli yli kaksinkertainen normaaliin. Purettiin laukut auton perästä. Kuski intti meille, että tarvitaan kaksi taksia tuolle tavaramäärälle. Kerroin meidän koettavan onneamme.

Varsinainen taksijono oli noin puolen tunnin mittainen. Kello alkoi lähestyä yhtätoista illalla. Samalla vierestä käveli toinen pimeäkuski ohi. Kysyin hintaa. Kolmen vartin päästä nosteltiin laukkuja taksista Edison-hotellin edessä.

Vilkaisin kelloa. 7:30 aamulla. Olo oli kuitenkin levännyt. Kirkkaan taivaan rohkaisemana vedin lenkkarit jalkaan ja pudottauduin katutasolle. Lauantaiaamu sarasti rauhallisena Seitsemännen ja 47. kulmassa. Näkymä avautui Time Squarelle. Verryttelin aukion halki ja käännyin 46. katua länteen. Tajusin Hudson-joen olevan melko lähellä. Päätin juosta sinne. Pirteä muutaman asteen pakkanen ja raikas aamuilma herättivät miellyttävästi ensimmäiseen päivään. Juoksin joenvarteen kymmenessä minuutissa. Tein U-käännöksen ja lähdin juoksemaan takaisin itään 47. katua pitkin. Katukuva on paljolti Frankfurtin ja Barcelonan yhdistelmä korkeita rakennuksia ja leveitä autoväyliä. Sitten on Valtojen ja Vanhan maailman pienet erot: roskasäkit siististi kadulla, epäsäännöllinen infrastruktuuri, taksit ja viemärit! Miksi ne höyryää?

Ennen hotellia aloin etsiä aamiaispaikkaa. Time Squaren lähimaastossa kahvi ja pulla pysytteli $5,50 ja $6,50 välillä. Pujahdin sisään deliin. Ostin patongin ja herkullisesti esille laitettuja salaatteja to go -kuppeihin. Kaveri punnitsi tuotteita ja ruutuun pamahti joka kerta $4,20. Juttelin myyjän kanssa mukavia englanniksi. Lopulta myyjä huikkasi kassalle espanjaksi ja osoitteli sormella eri tuotteita.

”Cinco, cinco, y cinco. Noventa centavos para el pan.”

“Eighteen-ninety please.”

Laskin nopeasti päässäni ja annoin tasan kuusitoista taalaa.

”Por favor.”

”Ah. ¿Hablas español?”
”Suficiente”
“Vale. ¡diecisèìs es muy bien!

Kiitin ja poistuin kadulle. 

Ravintolakokemus: Pientä nököä Arabialaisessa

La dolce vita jatkuu Frankfurtissa Georgialaisen illan jälkeen.
Florianin istuessa koulunpenkillä hyödynnän luppoaikaa esimerkiksi syömällä.
Aamukahvipaikaksi valitsin kovaa suosiota paikallisten keskuudessa nauttivan La Patisserie de l'Arabien. Korsulta kuppilaan kertyi askelia toistakymmentä.
Matka, minkä aamutossut jalassa kehtaa kävellä.

Sisällä kahvilassa isäntä tervehti sisäänkävelevää uunoa, joka aikansa rynkytti ulko-ovea merkiksi tulostaan. Saksassa siis "Drücken" tarkoittaa työntämistä. Utelin mahdollisuutta pieneen maistelumenuun. Se vaan passasi. Sain eteeni höyryävän kahvin seuraksi pienen paperilautasellisen valikoituja leivoksia. Leipomo oli arabimaailman korvike karkkikaupalle. Leivokset oli leikattu suupalakokoon. Mieleen tuli konvehdit. Suupalat olivat erinomaisia kahvin seurassa. Ei liian makeita.

Takahuoneessa oli televisioryhmä kuvaamassa ja haastattelemassa kondiittoreja ja omistaja pariskuntaa. Rouva ehti kuitenkin juttelemaan minun kanssa ja kertomaan tuotteista. Kerroin olevani ensi kertaa pappia kyydissä. Suurin osa "karkeista" koostui voitaikinan tai sablee-tyyppisen kakun sisään leivotuista pähkinänyyteistä.

Omistajapariskunnan rouva

Kuvausten päätyttyä kondiittori tuli takahuoneesta kyselemään arviota tuotteista. Sain kuulla, että he käyttivät tavallista vähemmän sokeria leivoksissa. Herkut tehtiin aamuisin takahuoneessa käsityönä. Kehuin tuotteiden sopivan erityisesti aikuiseen makuun. Viiden makupalan satsi plus kuppi kahvia kustansi 5,75e.

Pensselit löytyy Saksastakin

Kondiittori esitteli auliisti tuotteita vadilla ja sain napsia muutaman herkullisen kuvan siinä ohessa.

Käyntiosoite: Hardenbergstraße 15, 60327 Frankfurt am Main
Kotisivu: http://www.patisserie-delarabie.de/

One-way-ticket to the open road

After about one and half weeks in France, Belgium and Netherlands the autumn started raining on me. I decided to hit the road again. Last weeks had gone couchsurfing first in Reims and Caen where I met Juan from Argentina. Amazing trooper travelling with a half-year travel/work visa. In Caen we manned up after we spent some time with a same host. We got along so well that the general thought was to practice travelling togther a little more for some future Amazing Race competition.

As we left Caen behind with an idea of Amsterdam´s coffee shops we soon ran into a real life Amazing Race through Paris. The plan was to catch a shared ride from Paris to Amsterdam six o´clock in the morning. Unfortunately the ride failed to show up. After we realised that she had bailed on us we found an internet spot and booked a bus ride to Brussels. Turned out it was departing in 40 minutes right from the other side of the town. The next 30 minutes went shuffling through the morning rush hour of Paris subway with our rucksacks. Eventually we managed to catch the bus just two minutes before departure. Three hours later we were dead tired and in Brussels. Luckily one of our lures in couchsurfing had catched fish and we had a couch to surf.

Brussels was couchsurfing at it´s best. Beautiful people, lots of culture and shitloads of fine belgian beer. We spend the day enjoying Indian dance, music and awesome company of our hostesses friends. Two days went by in Brussels and it was time to move into Amsterdam. We had a couch waiting at a guy´s place in the centrum. First look at this fine gentleman´s profile told us that he was an very peculiar person. The gent informed us that he was 53-year old nudist homosexual who expected his guest´s to follow his attire. Two days with a license to spend without those ball-withering jeans? Hell yeah!

We arrived to ´Dam on saturday evening with a Syrian lady through blablacar. After two hours of Algerian folk music blasting through our eardrums we found ourselves right in the middle of saturday eve´s night scene. I send a request for address details and received an sms informing that the beers were in the cold. Brilliant!

After about thirty minutes later we arrived to our host´s place and after about two minutes i had relieved myself from my clothes. On sunday we did a tour around the centrum and as it seemed the whole town was suffering from a collective hangover. In the evening we had risotto night at our host´s place. Nothing but good food, beer, wine and three naked guys sharing the best times of their lives.

Later in the night we ventured the infamous Red light district. It turned out to be quite boring. As it was sunday evening there were not too many people out. The most shocking doscovery was to find, not only the girls, but hamburgers aswell from these "vending machines!"
On tuesday we caught a shared ride back to Brussels and spendt the night with the same host as three days earlier. The next day he had to split up. Juan went to see the beautiful Ghent and my destiny was to spend 22 hours on a cheap-liner to Barcelona.
Equipped with enough books, snacks and wine I embarked the vehicle for an overnight stroll through France. The night went drowsing every now and then and watching the people change around me. In the morning I woke up next to a Brasilian guy. I tore up my tin of pasta bolognese and flushed it down with the last of red. The gentleman next to us inquired how could I drink wine 9 o´clock in the morning. I threw it back at him asking how could he not after 20 hours on that heap. Around noon there was Barcelona. A welcoming warm wave against face as I stepped out of the vehicle. I checked my bearings from a map and set the course to a luch cafeteria across the street.  

Amazing Grace

The day started well off with good, although short, rides towards Le Havre. Still about eight out of ten people in France refuse to spit out anymore English than "yes" or "no" which makes every ride special. I mostly run out of my French phrases in about two minutes which leaves a lot of time to improvise. Today, after about eight rides and eight repetative conversations, my luck turned ill: no more cars, no more rides.
I felt compulsory to try my luck on another road. Big mistake. The next two hours went chasing a wild goose on a highway. Two hours later I got two rides. First was a fine gentleman offering me a ride back to the spot i started. The second one was a cop car offering me a ride to jail. I went with the first gent.

Back to basics, except this time I didn´t have any water or food left and I was sweating like a pedophile in a kindergarden. I flushed down the last of my peanuts with a swig of brandy and went to talk to a couple of blokes running a garage alongside the road. I got my canteen filled up again and found a couple of potatoes that had dropped off a tractor car. Feeling a little bit better and more well equipped I started off again.

Le Havre on my mind and only 150k´s done from 350 I decided to start looking for a camp place. To make matters interesting I left my tent in Germany. The sky seemed clear and I had picked up a piece of plastic mattress that should cover my shelter just nicely inase of a little shower.
Two kilometres later I found a spot where there seemed to be running water. After a deeper analysis the hope of a quick wash turned out to be futile.

While digging up something to eat from alongside a swede field I noticed some rabbit holes on the ground. Since I didn´t have too much cooking water for my nettles and swedes my mouth began water over an idea of a rabbit roast. This plan would include time, patience, my shoelaces and some pulverizing. Just when the plan started taking it´s final form I almost stumbled on a Fiat Panda racing down the road. Quickly erecting both my thumbs and hands I managed to spook the driver enough to pull over. Turned out it was a whole family packed in to that small heap and I was welcomed to join the fray.
After 49 long kilometres tugged tightly in the backseat we arrived to the outskirts of Amiens. It must have been my reeking aroma that emptied the car so quickly. After about 20 minutes of shuffling around the familys living room table the folks, and the family´s cat, were resolved that I should be removed from the residence ASAP.

I was taken to a dark parking lot where I lost my Micky D´s virginity again after three years. The trade offered a cheesburger and a chance to get online. Ten minutes later I felt violated but happy as I managed to find a somewhat cheap motel nearby. The sky opened up and I had to run the last five hundred meters to the place. In the reception they had to fetch a chef from the kitchen to check me in as there was an immense language barrier between me and the receptionist. The poor fella´ did his best checking me in quickly before the first tickets arrived to the kitchen. I wished the man "bonne service" and went to look for my room. Twenty minutes and two beers later I found myself lying shower fresh on semi-clean linen smoking a victory cigar and sinking the last of brandy I had left since Mainz.

"Fat chicks don't climb"

gKeskiviikko lähti käyntiin vauhdikkaasti. Perinteitä vaalien olin myöhästyä koneesta Tampereella. Jotenkin aikataulut taas sekoittuivat.. Ajattelin tarvitsevani hieman säätöaikaa vähintäänkin kyseenalaisen rinkan läpivientiin turvatarkastuksesta. Loppupeleissä aikaa jäi vajaat 15 minuuttia. Onnistuin kuitenkin viemään vajaat kolme kiloa ylipainoa, kameran kolmijalan ja matillisen rommia läpi ilman suurempaaa hässäkkää.

Hahnin päässä kiiruhdin etukäteen varatulle bussireitille Frankfurtiin. Ilokseni kuulin, että bussi oli ylibuukattu ja seuraava lähti puolentoista tunnin päästä. Siirryimme kahden herrasmiehen kanssa aseman anniskelupisteelle.
Seuraava linja olikin sitten tyhjä. Matka taittui joutuin ilman välipysähdyksiä. Flo oli vastassa asemalla. Kello tuli kaksi yöllä. Painuttiin pehkuihin.

Torstai-ilta sujui miellyttävästi boulderoinnin parissa Frankfurtissa Flon ja kaverin Davidin kanssa. Boulderointi on kelpo keino harjoitella ulkokiipeilyä, sekä mainio keino tarkkailla muiden, varsinkin naiskiipeilijöiden tekniikkaa. "Fat chicks don't climb", kuului vanhemman kiipeilijän mietelause.
Illalla tarjoutfui tilaisuus nauttia hyvästä ruoasta Davidin luona. Puoliso Chatya valmisti kotikeittiön uumenissa Georgialaisen illan. Tarjolla oli salaatteja, pataa ja Chatschapuri-leipää. Herkullinen kokonaisuus vehnäleipää, jonka sisään oli leivottu juustoa. Koko koreus huuhdottiin alas Georgialaisella punaviinillä ja vodkalla. Loppuilta suoritettiin paikallisessa legendaarisen "tulitikkuaskin heitto" -pelin parissa. Mielialoja nostatti entisestään kahden intialaisen miehen sekoilu. Kaverit luulivat Chatyaa erääksi Bollywood tähdeksi.
Perjantaiaamusta päänahka tuntui muutaman tuuman liian kireälle. Auto pakattiin hiljaisuuden vallitessa. Suunnaksi valittiin Heidelberg. Alkuperäinen ajatus oli mennä kiipeilemään Ranskan puolelle, mutta hallitsevien sään jumalien oikusta Heidelberg oli ainoa mahdollisuus.

Heidelbergin kiipeilyalue on kohtalaisen hyvin varusteltu ja mainio paikka aloittaa untuvikolle. Pelipaikalla liigaan liittyi seitsemän vuotta lisää kiipeilykokemusta kun Flon bändin solisti, Anna, pääsi mukaan.
Päivä oli lämmin seisoskeluun avolouhoksen pohjalla tai kiikkumiseen kallion seinällä. Edellisen päivän boulderointi tuntui käsivarsissa ja vodka tikitti ohimoilla. Ilokseni huomasin kuitenkin pärjäävän kohtalaisen hyvin. Ennen kuin huomasikaan, oltiin seinällä vietetty jo seitsemän tuntia tehokasta peliaikaa.Alkuillasta tulkitsin mahan kouristuksia ja ääntelyjä ja tulin siihen tulokseen, että nälkä oli helvetillinen. Kiipeily muuttui laskeutumiseksi. Heidelbergissä intialainen vastasi ravinnon tarpeeseen. Syömisen jälkeen mieleen tuli juoda olutta. Flo ja David myös vaativat revanssia eilisen katkeran tappion jälkeen tulitikkuaskin heitto-pelissä. Minusta se oli mainio ajatus! Loppuillasta Anna liittyi uudemman kerran joukkoon. Muutamien voitettujen oluiden jälkeen lähdin Flon kanssa punkkaamaan Dossenheimiin.