Tarina on fiktiivinen realiajasta ja tosielämän kokemuksista ammentava kertomus virolaisesta ravintolakokista, joka ajautuu kahden valtion väliin ja joutuu taivuttamaan lain kirjainta selvitäkseen näinä vaikeina aikoina. Kirjoittaja on ulkona viihtyvä ja Virossa asuva oikeustieteiden kandi, entinen ravintolakokki, joka saa pääasiallisen elantosa rahoituslaitoksesta.
Lauantai
Kello oli yhdeksän. Avoimesta ikkunasta kantautui ruohonleikkurin säksätys. Illalla mieleen oli juolahtanut se vaihtoehto, että suunnitelmistamme Laurin kanssa voisi jäädä kiinni. Rikoshistoriaani kuului kouluikäisenä yksittäisten kaljojen varastelua kaupasta, kannabiksen hallussapitoa omaan käyttöön ja muutaman kerran pienimuotoista myyntiä kunnes Lasnamäen „isot pojat“ olivat tulleet väliin. Kerran suunnittelin golfkentän pielestä poimittujen sienien tuomista Lapista Eestiin, mutta rohkeus oli pettänyt Helsingissä. Elintarvikkeet jäivät vanhalle kollegalleni Timolle. Varovaisten arvioideni mukaan Timo oli napostellut sienet jo kauan aikaa sitten. Jokaisen itseään arvostavan keittäjän tavoin olin myös syyllistynyt näpistämään erinäisiä keittiötarvikkeita lähes jokaiselta pajalta, missä olin ollut töissä. Kollektiivinen ymmärrys keittiöhenkilökunnan keskuudessa oli, että kaikki mikä ei ollut pultattu kiinni saattoi yksi päivä kadota toiseen keittiöön siirtyvän kokin mukana. Kovinkaan ansiokkaasta rekisteristä ei kuitenkaan siis voinut missään tapauksessa puhua. Nyt kuitenkin puhuttiin raskaamman rikoksen tunnusmerkit täyttävästä luvanvaraisesta toiminnasta, missä luvatta toimittaessa tiedossa olisi varmasti kuritushuonetta. Näin ollen olivat perhoset päässeet hiipimään yön aikana vatsaonteloon.
Naapurista kuului huutoa ja huonekalun kaatumisääni. Raksamiehen haalareissa rappukäytävässä liikuskeleva naapurin ukko oli ilmeisesti jäänyt töistä kotiin. Kahdesta eri lähteestä kantautuva huuto kieli verkkojen selvittelystä. Vilkaisin kelloa. Yhdeksän viisitoista. Löin nyrkillä seinään ja painoin tyynyn kasvojani vasten.
Puolilta päivin könysin ylös. Nojasin vessan altaaseen ja katselin painajaista peilistä. Kolmen päivän sänki ja silmäpussit. Korvan takaa sojotti tupakan risla. Ei merkittävää ainesta sankaritöihin. Poistin rislan korvan takaa. Sänki sai jäädä. Harjasin hampaat ja join jääkaapista suolakurkkumehua aamupalaksi. Jotain liikahti suolenmutkassa. Palasin saniteettitiloihin.
Uutisissa kerrottiin poliisin ratsanneen joitain salakapakoita Suomessa. Eestissä mahdollinen rajan avaaminen Suomeen hirvitti päättäjiä, mutta turistien rahoja kaipailtiin.
Iltapäivällä maaru muistutti edellispäivänä alukselle ostetuista elintarvikkeista. Päätin lähteä Jannelle jo hyvissä ajoin. Rymistelin eteisessä tovin aikaa etsimässä villasukkia ja paitaa. Löysin vanaema kutomat sukat ja kirjavan villapaidan, joka oli ostettu aikaa sitten kahdella eurolla Paavli kaltsukasta Albatrossin „ruma villapaita“ ryyppyiltaan.
Saavuin alukselle viiden aikoihin. Laur puuhasi kajuutassa kahvin keitossa. Koputin rystysillä kantta saapumiseni merkiksi.
„Tere Kaido!“
„Tervist.“
„Tahad kohvi?“
„Palun.“
Söin odotellessani kourallisen pähkinöitä ja rusinoita. Laur mursi kahvin kylkeen palan Kalevin kahdeksankymmentä-seitsemänprosenttista suklaata. Kahvi maistui kamalalle suklaa hyvälle.
Kuuden jälkeen irroitimme köydet ja Jannen dieseli hyrähti käyntiin.
„Noh, läksime!“ Laur huudahti avoimesta sillan ikkunasta.
Satamasta poistuttaessa seisoin kokassa tähystämässä pieniä harjoituspurjeveneitä. Piritan purjehdusseura oli aloittanut kesäiset harjoituksensa yhden istuttavilla purjeveneillä, jotka helposti hävisivät aallonmurtajan taakse. Koillisesta lähestyi yksi suurempi purjevene spinaakkeri mastossa. Aallot löivät Jannen keulaa vasten. Pidin toisella kädellä vaijerista kiinni. Laur oli sonnustautunut oranssiin sadetakkiin ja mustaan pipoon. Parasta aikaa suu kiristyi hymyyn. Aurinko oli alkanut laskea pikkuhiljaa Aegnan taakse paapuurissa. Koillis tuuli ja keulasta lentävät pärskeet piristivät. Olin pujoittanut päälleni kalastajan henkselihousut. Tuuli läpäisi ruman villapaitani. Päätin hakea kajuutasta kansitakin. Diesel säksätti aluksen perässä. Laur tähysti koilisesta tulevaa purjevenettä, joka oli vielä niin kaukana, että kääntyi ohittamaan meidät styyrpuurin puolelta.
Aegnan jäätyä taakse tuuli alkoi puhaltaa lounaasta. Laur hölläsi syöttöä. Nostimme Jannen molemmat purjeet polttoaineen säästämiseksi. Laurin mukaan se myös loi kuvaa huvipurjehduksesta. Kun purjeet oli saatu mastoon palasimme sillalle. Laur lisäsi syöttöä hetkeksi ja korjasi kurssia. Janne nytkähti kun purjeet pullistuivat pinta-alan maksimoituessa. Meno tasaantui surffaukseksi. Tuntui hyvälle.
Noin tunnin kuluttua aurinko alkoi hävitä horisonttiin. Vaaleanpunaiset pilven reunat riippuivat merenpinnan päällä. Päivällä ja hyvällä säällä olisi saattanut nähdä Helsingin. Takana vilkkui majakan valo.
Seuraavien tuntien kuluessa aika tuntui matelevan. Moottori säksätti tasaisesti perässä. Tuuli oli alkanut laantua. Makasin sillan penkillä silmät kiinni seinää vasten. Tasainen keinunta ja sillan punainen kattovalo tekivät mielen raukeaksi.
"Kaido tõuse üles!"
Avasin silmät ja suoristin selkäni. Edessä muutaman piirun verran luoteeseen häämötti konttilaivojen letka, jotka näyttivät olevan matkalla Peterburgiin. Laur sammutti kattovalon ja ojensi kiikarit.
„Esmane laev. Kaks sõrme eel“, Laur ohjeisti.
Räpyttelin hetken silmiäni ja tarkensin kiikareja. Tavoitin punaisen konttilaivan rungon, johon oli maalattu kyrillisiä kirjaimia. Suuntasin kiikarit hieman oikealle. Hetken kohdentamisen jälkeen konttilaivan edellä erottui tumma varjo.
„Mis see on?“ kysyin.
"Vaata nüüd tagumist laeva", Laur neuvoi.
Kolmen aluksen letkassa viimeisen laivan perässä erottui sinistä horisonttia vasten hyvin hennosti samanlainen varjo. Katsoin uudelleen ensimmäistä varjoa.
"See on torn!"
"Allveelaev", Laur täsmensi.
Itänaapuri saattoi kauppalaivastoaan sukellusvenein. Laur otti kiikarit minulta ja tähysti itse uudestaan.
Vaikka elettiin rauhan aikaa tieto sukellusveneiden läsnäolosta kouraisi vatsanpohjaa. Olimme vielä hyvän puoli tuntia itä-länsisuunnan laivareitiltä, mutta päätimme reivata purjeet ja antaa laivaston mennä edeltä. Laurin löysätessä köyttä seisoin selin keulaa kohden kasaamassa purjetta poikkimastoon. En malttanut olla vilkuilematta tovin välein olkani yli saattuetta, jonka harmaat, utuiset profiilit parasta aikaa lipuivat hiljaisena itää kohti.
Kun saattue oli ohittanut meidät ja perää pitävästä konttilaivasta näkyi enää takaprofiilin valkoinen valo ja taivaalle nouseva musta hieman oranssiin taittuva pilvi, aloimme ylittää meriväylää etelä-pohjoissuunnassa. Laur oli tarkastanut positiotamme ja näytti sille, että meriväylän ylityksen jälkeen meidän pitäisi korjata kurssia viisitoista astetta itää kohden ja jatkaa noin viisitoista minuuttia sovitulle merimerkille. Hämärä oli laskeutunut. Tuuli tuntui puhaltavan edelleen lounaasta.
Noin kymmenen minuutin kuluttua keulassa erottui kardinaalimerkin profiili. Laur laskeutui sillalta keulaan toisen kiikariparin kanssa. Tähystimme molemmat pohjoiseen suomalaisia. Laur palasi sillalle ja hölläsi syöttöä. Diesel rauhoittui ja maininkien loiske alkoi erottua laivan kyljistä. Viiden minuutin päästä olimme merkillä. Tumma profiili keinui merenpinnalla ja merkin mastoon sidottu kello kalkatti. Dong... dong-dong.
Laur sammutti koneen ja antoi Jannen lipua merkin ohitse ja käänsi sitten keulan etelään. Hiljaisuus laskeutui ulapalle. Hento tuuli suhisi partaalla, laineet liplattivat veneen kylkeen ja dieselkone nitisi ja naksui jäähtyessään.
Dong... dong-dong.
Yht'äkkiä Laur suoristautui ja viittoi perään: "Seal!"
Kimposin pystyyn ja nostin kiikarit silmille. Hain suuntaa. Lopulta hieman oikealle Jannen perästä erottui vihreä, punainen ja valkoinen lyhty. Laur kiiruhti sillalle ja käänsi merkkivalon perää kohden.
Lyhyt. lyhyt. pitkä.... oli sovittu signaali suomalaisille. Se tarkoitti lähestyvää vaaraa siltä varalta, että joku toinen alus sattuisi liikkumaan samalla alueella. Laur toisti signaalin vielä kahdesti.
Lopulta toinen alus vastasi.
Pitkä... pitkä... lyhyt.
Lähestyvä alus kaipasi hinausta. Sovittu merkki!
Laur käynnisti koneen, oikaisi Jannen keulan etelään ja viestitti kahdella pitkällä merkillä aluksen olevan seisoksissa.
Veri kohisi korvissani. Kaivoin entrauskoukut kajuutasta. Köydet olivat menneet hieman sykkyrälle ja niiden selvittäminen tuntui luonnottoman vaikealle. Olkapäistä oli kadonnut voima ja kädet vapisivat. Kaivoin kajuutan allaskaapista napoleon-pullon ja otin yhden ja perään kiireesti toisen napsun. Lämpö hiipi vatsaan ja levisi raajoihin. Ravistin käsiä sivuille ja yritin köysiä uudestaan. Tällä kertaa onnistuin. Nousin kannelle. Nyt lähestyvän veneen moottorin saattoi jo kuulla. Laur toisti signaalin vielä kerran. Toinen vene vastasi sovitusti. Pudotin fenderit paapuurin puolelta. Sitten se oli vierellä. Heitin köydenpään hahmolle, joka seisoi partaalla. Voima puuttui vielä käsistä ja minusta tuntui, että sain heittää köyttä voimieni takaa. Köysi romahti kannelle ja hahmo nappasi sen käsiinsä.
„Kiinni!“ kuului veneestä.
Heitin toisen köyden ja hahmo kiristi sen laivan perään.
„Kiinni!“
Alusten kolahtivat kevyesti yhteen.
„Hyvää iltaa!“ matala terävä ääni leikkasi ilmaa. Puhuja oli ensimmäinen hahmo kannella. Toinen profiili erottui sillalla hytin sinistä valoa vasten.
„Hyvää iltaa“, vastasin.
„Puhutte suomea?“ ensimmäinen kysyi.
„Puhun kyllä“, vastasin.
„Ai... no se on hyvä“, ääni kuulosti hieman huojentuneelta.
Käsien vapina oli hävinnyt. Laur astui sillan takaovesta puolittain ulos kuuloetäisyydelle. Silmät alkoivat tottua pimeyteen. Erotin lättähatun, pusakan, reisitaskuhousut ja noin kuusikymppisen miehen kasvot.
Mukava tavata. Löysitte perille. Oletko sä Waltteri?“ kysyin.
„Äh, ei nimiä... Tai siis joo, olen minä“, Waltteri ähisi.
„Okei. Anteeksi. Ei siis nimiä“, vastasin.
„No mikä sun nimi on? Kaido?“ Waltteri kysyi.
„Jep. Mä olen Kaido.“
„Hyvä. Tässä on, kuule, tätä rahaa. Kymppi niin kuin sovittiin. Haluatko laskea?“ Waltteri ojensi lipasta partaan yli.
Vilkaisin lipasta ja sitten mustaa kuilua, joka avautui ja sulkeutui veneiden välillä. „En. Meidän osuus on vakio“, vastasin ja kurotin kättäni lipasta kohden.
Waltteri veti äkkiä lippaan kiinni kylkeensä.
Hämmästyin kiintopisteen katoamista niin, että jouduin hakemaan tasapainoa suomalaisten veneen vaijereista. Laur liikahti hytin ovella.
„Saadaanko me viinaa teidän kautta?“
„Mitä!?“
„Kun me tarvittais viinaa kans“, Waltteri toisti.
„Pitäisikö siitä jutella yhteysmiehen välityksellä?“ kysyin yhä hämmentyneenä yhtäkkisestä tilanteen kehittymisestä.
„Kaido, mulla on tuossa hytissä vielä viisi tonnia teille ja toinen viisi Lahdessa, jos tuotte viina sinne. Saatte neljäkymmentä prosenttia.“
Auringonnousu alkoi kajastaa idässä. Suomalaisten veneen hytissä seisovan miehen profiili erottui nyt selvästi. Nuori poika. Ehkä Henkan ikäinen silakka. Poika seisoi silmät pyörienä paikalleen jähmettyneenä.
Käännyin takaisin Waltterin puoleen: „Okei. Kyllä se onnistuu. Mitä te haluutte? Virun valgeeta?“
„Ohjeet on kuoressa“, Waltteri vastasi ja vinkkasi sormellaan olkansa yli pojalle, joka heti ojensi hytistä ruskean kuoren.
Otin kuoren ja lippaan.
Waltteri kääntyi katsomaan poikaa ja pyöritti sormea päänsä päällä. Suomalaisten veneen kone jyrähti käyntiin. Ojensin lippaan ja kuoren Laurille. Waltteri irroitti meidän köydet veneestä ja heitti ne Jannen kannelle. Samalla kun Jannen koneet pyörähtivät käyntiin suomalaisten vene kaarsi paapuuriin ja Waltteri nosti kättään. Vastasin tervehdykseen ja nousin sillalle.
Jannen keula kääntyi etelää kohden. Sytytin tupakan. Ojensin savukkeen Laurille ja sytytin perään toisen itselleni. Janne poukkoili vasten maininkeja dieselin työskennellessä kannen alla. Vedin savua keuhkoihin. Nikotiinin noustessa päähän olo muuttui eteeriseksi. Laur oli vetänyt lakin lipan silmille ja lepuutti savuketta ruorin päällä. Auringon ensisäteet työntyivät esiin horisontin takaa.
Yht'äkkiä Laur suoristautui ja viittoi perään: "Seal!"
Kimposin pystyyn ja nostin kiikarit silmille. Hain suuntaa. Lopulta hieman oikealle Jannen perästä erottui vihreä, punainen ja valkoinen lyhty. Laur kiiruhti sillalle ja käänsi merkkivalon perää kohden.
Lyhyt. lyhyt. pitkä.... oli sovittu signaali suomalaisille. Se tarkoitti lähestyvää vaaraa siltä varalta, että joku toinen alus sattuisi liikkumaan samalla alueella. Laur toisti signaalin vielä kahdesti.
Lopulta toinen alus vastasi.
Pitkä... pitkä... lyhyt.
Lähestyvä alus kaipasi hinausta. Sovittu merkki!
Laur käynnisti koneen, oikaisi Jannen keulan etelään ja viestitti kahdella pitkällä merkillä aluksen olevan seisoksissa.
Veri kohisi korvissani. Kaivoin entrauskoukut kajuutasta. Köydet olivat menneet hieman sykkyrälle ja niiden selvittäminen tuntui luonnottoman vaikealle. Olkapäistä oli kadonnut voima ja kädet vapisivat. Kaivoin kajuutan allaskaapista napoleon-pullon ja otin yhden ja perään kiireesti toisen napsun. Lämpö hiipi vatsaan ja levisi raajoihin. Ravistin käsiä sivuille ja yritin köysiä uudestaan. Tällä kertaa onnistuin. Nousin kannelle. Nyt lähestyvän veneen moottorin saattoi jo kuulla. Laur toisti signaalin vielä kerran. Toinen vene vastasi sovitusti. Pudotin fenderit paapuurin puolelta. Sitten se oli vierellä. Heitin köydenpään hahmolle, joka seisoi partaalla. Voima puuttui vielä käsistä ja minusta tuntui, että sain heittää köyttä voimieni takaa. Köysi romahti kannelle ja hahmo nappasi sen käsiinsä.
„Kiinni!“ kuului veneestä.
Heitin toisen köyden ja hahmo kiristi sen laivan perään.
„Kiinni!“
Alusten kolahtivat kevyesti yhteen.
„Hyvää iltaa!“ matala terävä ääni leikkasi ilmaa. Puhuja oli ensimmäinen hahmo kannella. Toinen profiili erottui sillalla hytin sinistä valoa vasten.
„Hyvää iltaa“, vastasin.
„Puhutte suomea?“ ensimmäinen kysyi.
„Puhun kyllä“, vastasin.
„Ai... no se on hyvä“, ääni kuulosti hieman huojentuneelta.
Käsien vapina oli hävinnyt. Laur astui sillan takaovesta puolittain ulos kuuloetäisyydelle. Silmät alkoivat tottua pimeyteen. Erotin lättähatun, pusakan, reisitaskuhousut ja noin kuusikymppisen miehen kasvot.
Mukava tavata. Löysitte perille. Oletko sä Waltteri?“ kysyin.
„Äh, ei nimiä... Tai siis joo, olen minä“, Waltteri ähisi.
„Okei. Anteeksi. Ei siis nimiä“, vastasin.
„No mikä sun nimi on? Kaido?“ Waltteri kysyi.
„Jep. Mä olen Kaido.“
„Hyvä. Tässä on, kuule, tätä rahaa. Kymppi niin kuin sovittiin. Haluatko laskea?“ Waltteri ojensi lipasta partaan yli.
Vilkaisin lipasta ja sitten mustaa kuilua, joka avautui ja sulkeutui veneiden välillä. „En. Meidän osuus on vakio“, vastasin ja kurotin kättäni lipasta kohden.
Waltteri veti äkkiä lippaan kiinni kylkeensä.
Hämmästyin kiintopisteen katoamista niin, että jouduin hakemaan tasapainoa suomalaisten veneen vaijereista. Laur liikahti hytin ovella.
„Saadaanko me viinaa teidän kautta?“
„Mitä!?“
„Kun me tarvittais viinaa kans“, Waltteri toisti.
„Pitäisikö siitä jutella yhteysmiehen välityksellä?“ kysyin yhä hämmentyneenä yhtäkkisestä tilanteen kehittymisestä.
„Kaido, mulla on tuossa hytissä vielä viisi tonnia teille ja toinen viisi Lahdessa, jos tuotte viina sinne. Saatte neljäkymmentä prosenttia.“
Auringonnousu alkoi kajastaa idässä. Suomalaisten veneen hytissä seisovan miehen profiili erottui nyt selvästi. Nuori poika. Ehkä Henkan ikäinen silakka. Poika seisoi silmät pyörienä paikalleen jähmettyneenä.
Käännyin takaisin Waltterin puoleen: „Okei. Kyllä se onnistuu. Mitä te haluutte? Virun valgeeta?“
„Ohjeet on kuoressa“, Waltteri vastasi ja vinkkasi sormellaan olkansa yli pojalle, joka heti ojensi hytistä ruskean kuoren.
Otin kuoren ja lippaan.
Waltteri kääntyi katsomaan poikaa ja pyöritti sormea päänsä päällä. Suomalaisten veneen kone jyrähti käyntiin. Ojensin lippaan ja kuoren Laurille. Waltteri irroitti meidän köydet veneestä ja heitti ne Jannen kannelle. Samalla kun Jannen koneet pyörähtivät käyntiin suomalaisten vene kaarsi paapuuriin ja Waltteri nosti kättään. Vastasin tervehdykseen ja nousin sillalle.
Jannen keula kääntyi etelää kohden. Sytytin tupakan. Ojensin savukkeen Laurille ja sytytin perään toisen itselleni. Janne poukkoili vasten maininkeja dieselin työskennellessä kannen alla. Vedin savua keuhkoihin. Nikotiinin noustessa päähän olo muuttui eteeriseksi. Laur oli vetänyt lakin lipan silmille ja lepuutti savuketta ruorin päällä. Auringon ensisäteet työntyivät esiin horisontin takaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti