Tarina on fiktiivinen realiajasta ja tosielämän kokemuksista ammentava kertomus virolaisesta ravintolakokista, joka ajautuu kahden valtion väliin ja joutuu taivuttamaan lain kirjainta selvitäkseen näinä vaikeina aikoina. Kirjoittaja on ulkona viihtyvä ja Virossa asuva oikeustieteiden kandi, entinen ravintolakokki, joka saa pääasiallisen elantosa rahoituslaitoksesta.
Tiskillä Severi istui harvinaisen selvinpäin: „Terve Kaido!“
„Tervist!“
Omistaja, joka oli ollut puunaamassa oluthanaa, nappasi vaistomaisesti pitkän tuopin pöydältä ja laski sen täyteen parahiksi, kun istuunnuin Severin viereen tiskille.
„Mistäs mies tulee?“ Severi kyseli.
„Kävin katsomassa Albatrossia ja kävelyllä Kadriorgin taidemuseolla.“
„Ah! Hyvä poika. Taide, se se on tämän ajan ainoa media, mitä ei ole kyllästetty paskalla. Taide on ekspressionismia puhtaimmillaan. Suodattamatonta ilmaisua.“
„Niin, jos vertaa vaikka elokuviin“, vastasin.
„Vertaa mihin vertaat. Tietysti jos otat vaikka James Bondin, niin sehän on kahden tunnin mittainen luksustuotteiden, autojen ja aseiden mainos. Teatterissa pitäisi varoittaa heti puhelimien sulkemisen jälkeen tuotesijoittelusta. Excel-elokuva. Maailma muuttuu ja Bond muuttuu. Sean Connery oli oikea kunnon sovinistisika ensimmäisissä bondeissa. Nythän siihen uuteen kaavaillaan mustaa naista, joka ottaisi Bondin viitan. Pane minun sanat muistiin: se uusi bond on homoseksuaali!“
Severi alkoi päästä vauhtiin.
„Miten sitten kirjallisuus. Eikö sielläkin ole ilmaisunvapautta?“ kysyin.
„Paskan liekki! Kyllä sen toimitus tai kustantaja viime kädessä sanelee. Harvassa on ne kirjoittajat, jotka voivat kirjoittaa mitä haluavat. Pitäisihän sinun tietää. Eikö se kokki, Anthony Bourdain, vetänyt itsensä kiikkuun joku aika sitten? Miehellä oli näennäisesti kaikkea; hyvää ruokaa, viinaa, rahaa ja naisia. Ja aina tien päällä. Sellaista taiteilijasielua alkaa risomaan jos ei ole ilmaisun vapautta. Usko pois, kaikki se rällääminen oli tiukasti käsikirjoitettua. Kuka nyt haluaisi ryypätä kässärin mukaan?
Sitten on ne bloggarit. Kaiken maailman turhakkeet kirjoittaa tänä päivänä blogia. 'Karanteenipäiväkirja. Kappale kaksi: Heräsin, kävin paskalla, keitin kahvit. Taas yksi päivä eristyksissä.' Menee painoon! Jos sinulla on edes kourallinen lukijoita ja vähänkin järkeä päässä, niin etsit sponsoreita. Minun suosikkeja on meikkibloggaajat. Firma lähettää sinulle Prisman kassillisen paskaa, jota et ostaisi muutenkaan, ja jopa vain alkaa firman laulujen laulaminen sujua ja runosuoni sykkiä. Toinen porukka on nämä ruokabloggaajat. Sellaiset elintasohuorat, jotka ovat valmiita menemään syömään minne tahansa, jos sen saa 'ilmaiseksi' jutun kirjoittamalla. Poliittisen korrektiuden nimissä on sanattomasti sovittu, että kriittisiä julkaisuja ei tehdä. Halvalla siinä myydään integriteetti. Muistakaa, että ilmaista lounasta ei ole olemassa. Nämä amatöörikriitikot ovat uskottavia vain siksi, että lukijoista on tullut idiootteja. Idiootteja, jotka uhrattuaan viisi minuuttia tekstin loppuun lukemiseen ovat pakotettuja yhtymään kirjoittajan mielipiteeseen. Muutoinhan aika olisi ollut hukkaan heitettyä. Samanlailla kuin asiakas, joka tilaa ravintolassa viidentoista euron annoksen. Kuva täytyy tietenkin ottaa ja jakaa. Harvoin kuvateksti kuitenkaan kertoo, että valokuvaaja maksoi juuri viisitoista euroa lautasellisesta paskaa. Sehän kertoisi vain, että olet typerys, kun tilasit."
Aurinko oli siirtynyt lännemmäksi. Palasin tupakilta Omistajan kanssa. Baari oli hämärtynyt. Severi oli siirtynyt huilaamaan nojatuoliin baarin takaosaan. Maksoin laskuni ja kerroin lähteväni ennen kuin jäisin iltavuoron jalkoihin. Poikkesin Balti Jaaman marketissa ostamassa pussin pelmenejä ja hapankermaa. Trammissa huomasin Laurin laittaneen viestiä.
Seuraava viikko kului hitaasti. Arkipäivät kuluivat Albatrossissa. Hyvin pian kävi selväksi, että Andrei oli „arjen luksuksellaan“ jäänyt paitsioon. Vaikka lehdissä kirjoiteltiin kuluttajien uusista mahdollisuuksista tutustua ravintoloiden tarjontaan nyt, kun moni fiinimpi paikka oli alkanut tarjota kotiinkuljetusta kuriirifirman kautta, oli ravintolassa hiljaista. Kansa näytti olevan enemmän huolissaan mahdollisuuksistaan ruokkia itseään polttoaineella kuin kulinaristisilla oikuilla. Sinitakkisia kuriireja pyöräili ravintolan ikkunoiden editse useamman kerran tunnissa, mutta harmiksi ne eivät pysähtyneet Albatrossissa. Marisin ei ollut tarvinnut tulla lomiltaan viinitilauksia tekemään. Ihmisillä ei ollut syytä juoda, Jaan Härms oli Sakun tehtaalta kommentoinut.
Andrei käveli hemostuneesti tyhjää ravintolasalia edestakaisin kädet lanteilla. Sinitakin pyöräillessä ohi Andrei vaistomaisesti pysähtyi ja tuijotti ohikulkijaa toivoen, että ehkä tilaus oli jäänyt vahingossa huomaamatta keittiön kolmelta tabletilta.
Tilanne ei ollut parantunut viikonlopun aikana. Olin koko viikonlopun Muugassa auttamassa Lauria troolari Jannen kevätkunnostuksissa. Yksi fenderi oli pitänyt uusia, kun joku oli sen talven aikana varastanut, ja yksi kajuutan ikkuna oli särjetty. Pienellä purjehduksella Aegnan lähistöllä purjeet saatiin rigattua. Tuuli kuitenkin kääntyi inhottavaksi, eikä Laur halunnut riskeerata hapertuneita purjelenkkejä ennen kuin olisi tarkastanut ne satamassa huolella. Palasimme möljään jo hyvissä ajoin iltapäivällä.
Kun Janne oli saatu sidottua kiinni istuimme kajuutan pöydän ääreen. Laur valmisti kaasulla kahvia. Kuulin, että Laur oli menettänyt työpaikkansa ja hiljattain myynyt asuntonsa. Kesää odotellessa mies oli punkannut garaažissa Lasnamäellä. Ikkunaton kostea loukko oli saanut Laurin yskimään. Tie oli noussut pystyyn kojamehen roolissa. Uusin ohjeistuksien mukaan siivouspalvelu piti tilata ulkoiselta ammattisiivousfirmalta. Laurin mukaan firma käytti kehnompia puhdistusaineita, kun mitä hänellä itsellään oli ollut tapana käyttää. Uusia remontteja ei ollut suunnitteilla ja taloyhtiö oli katsonut Laurin roolin tarpeettomaksi.
Kun kahvit oli juotu ja laiva lukittu päätimme lähteä katsomaan Laurin uutta pesää Lasnamäellä. Bussipysäkillä sataseiskakakkonen sattui sopivasti kohdalle. Matkalla Laur katseli bussin ikkunasta ulos. Puiden välistä näkyi Tallinnan TV-torni.
„On se saatanan ruma“, Laur virkkoi.
„Venäläisen rakentama“, vastasin.
Sadanseitsemänkymmenenviiden metrin korkeudessa sijaitseva näköalaravintola oli kuuleman Euroopan korkein. Kulinaristista elämystä sieltä oli kuitenkaan turha lähteä hakemaan ja näkymät olivat nekin melko tasapaksut. Ulkoapäin läheltä katsottaessa tornin huippu näytti alaspäin käännetyltä suihkumoottorilta. Torni oli avattu vuoden 1980 Moskovan olympialaisiin yhdessä Piritan satama-alueen kanssa. Nyt torni oli tietenkin suljettu.
Parasta aikaa bussi ylitti Pirita-jokea. Panin merkille, että useita pyöräilijöitä ja perhekuntia näytti jalkautuneen joen rannalle. Koko Eesti tuntui viime aikoina hurahtaneen maastopyöräilyyn.
Bussi laskeutui Laagna teen Kanaliin ja jatkoi Paesillaa kohti. Viime kesänä Lasnamäen puhkova kanaali, jonka pohjalla väylä kulki, oli ollut suljettuna Christopher Nolanin elokuvan filmausten takia. Paljon harmia, mutta myös mielenkiintoa herättäneet leffakuvaukset toivat ison rahan filmiteollisuuden toviksi Tallinnaan. Agenttiseikkailu Tenetin oli tarkoitus tulla tänä vuonna levitykseen.
„Järgmine peatus Paesilla.“
Laurin garaaž sijaitsi Paesillan päässä kompleksissa, missä oli useita samanlaisia 20-40 neliömetrin talleja. Takana kohosi Klondike ravintola oli jatkumoa Idakeskusen aikoinaan suositulle Zanzibar kerholle. Klondike miellettiin yleisesti Läsnamäen asukkaiden parissa rahanpesu paikaksi. Ravintolan kaikille alueille ei ilman VIP-passia ollut joka jepellä asiaa. Ilta oli alkanut hämärtyä. Laskeuduimme betonielementtien keskelle autosiltaa pitkin. Termi „garaaž“ viittasi autotalliin, mutta oli hieman harhaanjohtava. Useat omistajat kyllä säilyttivät autojaan talleissa, mutta monia käytettiin lähinnä varastoina työkaluille, koneille ja ties mille. Laur avasi lukkoa. Raskas ovi avautui metallin kolistessa metallia vasten. Takana avautui noin sadan metrin mittainen käytävä, jonka molemmin puolin oli muutaman metrin välein lisää metalliovia yksityisiin talleihin.
Astuin sisään ja Laur sulki oven takana. Pienestä ikkunasta käytävän perällä viimeiset auringon säteet valaisivat muutin pimeää käytävää. Garaažit olivat aina puistattaneet minua. Luoja yksin tietää mitä kaikkea noiden raskaiden ovien takana säilytettiin. Olin muutaman kerran aiemmin käynyt vastaavissa talleissa Eestissä. Toisinaan yksi talleista oli jätetty raolleen ja sisältä kajastui valo ja kuului puheensorinaa. Minusta tuntui aina, että yhden kerran kuulisin pätkän jostain keskustelusta, joka ei kuulunut minulle ja joutuisin ongelmiin. Mieleeni palautui Henkan kertomus vanhoista ajoista Eestissä, kun idästä peräisin olevaa käteistä rahaa oli ajettu kottikärryllä pankkiin. Sitten pankit olivat laittaneet lapun käteistalletusten luukulle ja toiminta oli loppunut. Sitä rahaa piti kuitenkin olla maassa roppakaupalla. Täällä jossain tallissa se varmaan yhden suljetun oven takana nyt seisoi.
Laur naksautti valot päälle käytävään.
„Paarpuurin puolella, puolessa matkaa.“
Lähdimme kävelemään peremmälle käytävään. Kengät kopisivat betonilattialla ja askeleet kaikuivat seinistä. Noin puolivälissä käytävää Laur pysähtyi yhden vihreän metallioven eteen ja kaivoi taskustaan nipun avaimia. Yksi sopi raskaaseen munalukkoon, avain kääntyi pesässä ja lukko naksahti auki. Laur työnsi pitkän metallisalvan auki, veti oven raolleen ja viittoi minua astumaan sisään. Sisällä oli pimeää kuin mörön perseessä. Laur otti pari askelta vasemmanpuoleiselle seinälle ja katkaisija naksahti. Himmeän keltainen lamppu syttyi kattoon. Noin kahdenkymmenenviiden neliömetrin tallissa oli yksi seinä vuorattu oliivin vihreillä armeijan puulaatikoilla, jotka oli sosialisoitu palveluksesta. Nurkassa oli siististi tehty punkka ja yöpöytä. Toinen seinä oli täynnä työkaluja ja sen puolen nurkassa oli pajapöytä, pieni jääkaappi sekä baarijakkara. Lattialla oli muutamia räsymattoja ja kahvakuulia. Katosta riippui nyrkkeilysäkki.
„Tere tulemast!“ Laur virkkoi.
Istuunnuin baarijakkaralle pöydän ääreen. Laur nappasi seinältä muiden työkalujen lomasta Ararat-pullon ja kaksi peltimukia. Siirtelin joitakin työkaluja pöydän kulmalta syrjään. Laur laski kupit pöydälle ja annosteli sitten armenialaista molempiin mukeihin.
„Terviseks!“
Laur heitti peltilieriön sisällön kurkkuunsa, peitti suutaan kämmenselällään, yskäisi ja kääntyi sitten sovittamaan nyrkkiään takana riippuvaan nyrkkeilysäkkiin.
„Ei meistä kavereita tule 'Arafatin' kanssa yrittämälläkään“, Laur lopulta sanoi ja kaatoi itselleen uuden ryypyn.
Rentoonnuin jakkaralla. Brandi alkoi lämmittää sisuksia ja tyhjään vatsaan nautittuna sai veren kohisemaan päässä. Olo alkoi muuttua hieman utuiseksi. Sytytin sätkän. Laur oli istuuntunut punkalle tallin nurkkaan ja nuoli parasta aikaa sätkän rislaa kiinni.
„Tiedätkös“, aloitin, „yksi kaveri puhui, että Suomessa olisi nyt tarvetta tupakalle.“
„Jaa?“ Laur vastasi ja sylkäisi tupakan karvoja huuliltaan.
„Niin, siellä kuuleman sikari palaisi, mutta tavaraa ei saa mistään. Olisi isommalle lastille tarvetta. Niillä olisi rahaa maksaa“, jatkoin.
„Suomessa kai sitä aina riittää.“
Selitin Laurille pääpiirteittäin, mitä olin Hannulta kuullu ja summasin kertomuksen: „Kymmenen tuhatta euroa kahtia tekee viis tonnia per nuppi. Miinus siis kulut.“
Laur nojautui punkalla tallin seinää vasten ja katseli lamppua katossa: „Mites siinä käy jos siitä hommasta jää kiinni?“
Arvelin sakkojen olevan aika sievoiset.
„Niin, minulla on kyllä sellainen tukkukortti, millä Cash and Carrystä saa haettua isomman kuorman herättämättä epäilyjä. Mutta pitäisi olla alkupääomaa. Sanoit, että tilisiirtoa Suomesta on turha odotella.“
Kerroin suunnitelmasta tavata suomalaiset puolimatkassa merellä. Käteinen Hannun mukaan järjestyisi.
Laur nousi punkalta ja käveli pöydän ääreen täyttämään kuppiaan:
„Voisihan sitä kokeilla. Ei tässä nyt ole paljon muutakaan tekemistä. Milloinkas sinne lähdettäisiin?“
„Ennen kuin tämä kauppasaarto päättyy. Rahat saisi kuuleman jo ensi viikolla.“
„Kyllä se minulle käy. Niin kuin näet, olen puilla paljailla. Pannaan rahat fifty-fifty ja jaetaan polttoainekulut tasan.“
Laur täytti minun peltimukini.
„Terviseks! Yhteiselle hankkeelle.“
Kolautimme peltimukit yhteen. Tupakasta ja brandista koostuva dieettini kouristi vatsaa. Nyt ruvettaisiin oikeisiin töihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti